Kanta-Häme

Poliisi epäilee: Huumevelka siirtyi Helvetin Enkeleiltä UB:n perittäväksi

Poliisin mukaan kaksi ryöstöistä epäiltyä kuului tapahtuma-aikaan United Brotherhoodin Lahden osastoon.

Poliisi epäilee kahta United Brotherhood -rikollisjärjestön lahtelaisjäsentä velanperintään liittyvistä törkeistä ryöstöistä Lahden seudulla. Lisäksi yhtä Helvetin Enkeleiden Lappeenrannan osaston jäsentä poliisi pitää epäiltynä ryöstöjen toimeksiantajaksi. Poliisin mukaan sillä on selkeä näyttö kahden liivijengin yhteistyöstä tapauksessa.

Ryöstöt paljastuivat United Brotherhood-juttujen esitutkinnan yhteydessä. Päijät-Hämeen käräjäoikeus vangitsi joulukuussa ryöstöistä todennäköisin syin epäiltyinä kaksi lahtelaista miestä. Näiden epäillään sopineen lappeenrantalaisen miehen kanssa jutun miespuolisen asianomistajan 21 000 euron velan siirtymisestä Helvetin Enkeleiltä United Brotherhoodin Lahden osaston perittäväksi.

Velka syntyi huumekaupoista

Velan alkuperä on poliisin esitutkinnan perusteella syntynyt ryöstön asianomistajana olevan miehen Helvetin Enkeleiltä tilaamista huumausaineista. Lisäksi jutussa on mukana miespuolisen asianomistajan lisäksi tämän lähipiiriin kuuluva nainen, hänkin asianomistajana.

Tapahtuma-aikaan mies, joka antoi velan United Brotherhoodin Lahden osaston perittäväksi, on ollut Helvetin Enkeleiden Lappeenrannan osaston jäsen ja on tällä hetkellä tutkintavankina Kaakkois-Suomen poliisilaitoksen vaatimuksesta. Molemmat velkaa perineet ja tutkintavankeudessa olleet miehet ovat tapahtuma-aikaan kuuluneet United Brotherhoodin Lahden osastoon.

Velkaa perittiin väkivalloin ja uhkailemalla

Lahtelaismiesten epäillään käyttäneen väkivaltaa ja uhkauksia miespuolista asianomistajaa kohtaan sekä uhkailleen naispuolista asianomistajaa rahojen saamiseksi. Lisäksi toisella velkaa perineistä miehistä on ollut käytössään miespuolisen asianomistajan ajoneuvo, jota lopuksi on käytetty velan panttina perinnän tehostamiseksi. Velkaa perineet miehet sopivat myös ottavansa perimisestä itselleen perimiskuluja, jolloin perittävä velka tuplaantui.

Tutkinnanjohtajana jutussa toimivan rikosylikomisario Pälvi Suokkaan mukaan velanperintää on suoritettu Lahden seudulla useana eri kertana vuoden 2019 aikana. Tapausten yhteydessä on korostettu epäiltyjen lahtelaismiesten kuulumista United Brotherhoodiin. Väkivaltaa on käytetty eri paikoissa, muun muassa United Brotherhoodin vuokraamissa tiloissa Hollolassa.

Ryöstöjen tekijöiksi epäillyt 29- ja 34-vuotiaat miehet ovat olleet tutkintavankeudessa. Miehistä toinen on edelleen matkustuskiellossa. Toinen vapautui tutkintavankeudesta keskiviikkona.

Velan perittäväksi antaneen miehen ja kahden lahtelaismiehen lisäksi jutussa on epäiltynä neljäs mies, joka on tapahtuma-aikaan kuulunut United Brotherhoodin Lahden osastoon. Tämän epäillään olleen mukana rahojen perimiseen liittyvillä tapaamisilla sekä antaneen lupauksen miespuolisen asianomistajan auton palauttamisesta rahojen maksun jälkeen. Hänen epäillään myös olleen mukana hakemassa erästä velkana perittyä maksuerää.

Selvisi muun tutkinnan yhteydessä

Poliisin mukaan kyseessä on tyypillinen rikoskokonaisuus, joka osoittaa, miten järjestäytyneet rikollisryhmät toimivat. Rikokset eivät olisi paljastuneet, ellei poliisi muun rikostutkinnan yhteydessä olisi pystynyt rikoksia paljastamaan.

Rikosylikomisario Pälvi Suokkaan mukaan jutun esitutkinta on lähes valmis. Suokkaan mukaan juttu on tarkoitus käsitellä ryöstöjen osalta Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Lappeenrantaan sijoittuvan huumausainerikoksen osalta juttu käsitellään Kymenlaakson käräjäoikeudessa.

– Tapaukset käsitellään ennen suurta United Brotherhood-oikeudenkäyntiä omina kokonaisuuksinaan, Suokas kertoo.

Päivän lehti

28.9.2020

Fingerpori

comic