Kanta-Häme

Poliisi kaipaa vihjeitä! Kolmesta omakotitalosta vietiin koruja

Ainakin kolmeen omakotitaloon ja kahteen liikehuoneistoon murtauduttiin viikonlopun aikana.

Lammilla Ahmapolulla ja Sinkkilänkujalla sijaitseviin omakotitaloihin murtauduttiin lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Molemmista taloista anastettiin ainakin koruja.

Poliisin mukaan toisessa talossa oli sisällä kaksi koiraa ja kissa, mutta kiltit eläimet eivät onnistuneet pelästyttää murtautujia. Toinen koira ja kissa olivat pihalla kun talonväki palasi kotiinsa. Toinen koirista oli karussa, mutta löytyi muutaman tunnin kuluttua.

Rengossa Pääskysenpolulla sijaitsevasta omakotitalosta vietiin viikonlopun aikana niin ikään koruja.

Ilmoita epäilyttävät havainnot

Turengin keskustassa sijaitsevassa kahdessa liikehuoneistossa vieraili viikonlopun aikana varkaita. He saivat saalikseen hieman seteleitä sekä pari kameraa.

Poliisi toivoo, että yleisö ilmoittaa havainnot taloja tiirailevista kulkijoista. Poliisille voi lähettää vihjeet sähköpostitse rikostorjunta.kanta-hame@poliisi.fi tai soittaa numeroon 07187 37718. (HäSa)

Päivän lehti

30.5.2020