Kanta-Häme

Poliisi: Mitä 14-vuotias tekee Tinderissä?

Nuorten sosiaalisen median käytössä on huolestuttavia piirteitä, kertoo asiaa tutkinut Hämeen poliisi.

Monilla yläasteikäisillä nuorilla on täysin julkinen profiili ja paljon kavereita, joista kaikkia he eivät ole koskaan edes tavanneet. Joka kymmenes on kuitenkin pannut nettiin itsestään kuvan, jota ei haluaisi edes vanhempiensa näkevän.

– Tuntuu aika huolestuttavalta sellainen ajatusmaailma, että ei haluta vanhempien näkevän kuvia, jotka kuitenkin näytetään kaikille muille netinkäyttäjille, sanoo kyselyn toteuttanut vanhempi konstaapeli Ernest Hemming Hämeen poliisilaitokselta.

Joka viidennestä tytöstä oli laitettu nettiin kuva tai video, joita he eivät sinneitse haluaisi. Nuoret myös käyttävät seksuaalissävytteisiä aikuispalveluita, kuten Hot or not -sivustoa tai Tinderiä.

– Kyllä se ihmetyttää, mitä 12-vuotias tyttö tekee Hot or not -sivustolla, jossa arvostellaan valokuvista toisten käyttäjien viehättävyyttä. Tai 14-vuotias Tinderissä, joka on seksiseuran hakuun tarkoitetun sovelluksen maineessa, Hemming pohtii.

Joka ikäryhmässä oli myös muutamia tyttöjä ja poikia, jotka olivat ladanneet nettiin itsestään alastonkuvan.

Laaja selvitys

Nuoret listasivat vastauksissaan peräti 74 sosiaalisen median sivustoa tai sovellusta, joita käyttävät. Kyselyyn vastanneet kuudesluokkalaiset kertoivat käyttävänsä myös sellaisia palveluita, joihin on 13 vuoden ikäraja.

Poliisi selvitti 6.–9.-luokkalaisten sosiaalisen median käyttöä kyselyllä syksyn 2013 ja kevään 2014 aikana. Vastaajina oli yli 2 700 nuorta Päijät-Hämeestä.

Nuoret vastasivat kyselyyn nimettöminä. Luottamuksellisuuden säilyttämiseksi tuloksia ei esitelty opettajille, eikä niitä käsitellä kouluittain tai kunnittain. (HäSa-STT)