Kanta-Häme

Poliisia paennut ajoi autonsa katolleen moottoritiellä

Poliisia paennut henkilöauto törmäsi moottoritien kaiteeseen ja päätyi katolleen kaistojen väliselle viheralueelle kolmostiellä Valkeakosken eteläisen liittymän kohdalla perjantai-iltana ennen kello 23:a.

Auton kuljettaja oli matkalla moottoritietä kohti Tamperetta, kun poliisipartio aikoi tarkastaa auton Kappakallion levähdysalueella Hattulassa. Auto kuitenkin lähti liikkeelle poliisipartio perässään hälytysvalot, -äänet ja pysäytysmerkki päälle kytkettyinä. Auto seilasi kaistallaan voimakkaasti käyttäen noin 110–130 kilometrin tuntinopeutta. Muu liikenne oli vähäistä.

Valkeakosken eteläisessä liittymässä auto ajautui kulkusuunnassaan vasemmalle päin kaidetta ja ajautui lopulta kaistojen väliselle viheralueelle katolleen. Alaraajaansa loukannut kuljettaja vietiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan tarkastettavaksi sekä verikokeisiin.

Selkeästi päihtyneen oloinen mies puhalsi alkometriin nollatuloksen. Ajo-oikeudettoman 32-vuotiaan tamperelaismiehen ajelua tutkitaan muun muassa törkeänä rattijuopumuksena, huumausaineen käyttörikoksena, liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä moottorikulkuneuvon käyttövarkautena. Alustavien selvitysten mukaan miehen käyttämä ajoneuvo oli anastettu. HäSa