Kanta-Häme

Poliisikoira löysi poliisia paenneen kolmikon metsiköstä

Poliisikoira jäljitti poliisia paenneen kolmikon metsästä Janakkalassa sunnuntaina aamuyöllä.

Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisipartio päätti pysäyttää moottoritiellä henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon. Henkilöauto jatkoi kuitenkin matkaa poliisipartion kytkettyä pysäytysvalon päälle. Poliisi seurasi autoa Tervakosken liittymästä Leppäkosken suuntaan, mutta sen jälkeen partio menetti näköyhteyden autoon. Toinen poliisipartio tavoitti hetkeä myöhemmin kyseisen auton Linnatieltä tyhjänä.

Paikalle saapunut koirapartio löysi autosta poistuneet henkilöt läheisestä metsästä. Henkilöt käytettiin verikokeessa. jonka jälkeen heidät otettiin kiinni Hämeenlinnan poliisiasemalle asioiden selvittämiseksi.

Autossa oli ollut kaikkiaan kolme henkilöä. Heistä vuonna 1993 ja vuonna 1983 syntyneitä miehiä epäillään, törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. HÄSA

Päivän lehti

21.1.2020