Kanta-Häme

Poliisipäällikkö kiistää syytökset tilastokikkailusta

Vuoden alusta toimintansa aloittaneen Hämeen poliisilaitoksen henkilöstö on tullut voimakkaasti julkisuuteen kenttätoimintaan kohdistuvien säästöjen vuoksi.

Poliisin hallintouudistuksen tavoitteena oli nimenomaan karsia hallinnosta ja tukitoimista, mutta Kanta-Hämeen alueen luottamusmiehen Rami Lehtisen mukaan käytäntö ensimmäisien kuukausien perusteella on ollut täysin päinvastainen.

Lehtinen syyttää suoraan poliisilaitoksen johtoa muun muassa tilastojen vääristelemisestä. Luottamusmiehen mukaan tilastointia on muutettu siten, että nykyään komisariot lasketaan kuuluvaksi miehistöön.

– Mitään tilastokikkailua ei ole tehty. En pysty nyt sanomaan, mistä tällainen kuva on voinut syntyä, kommentoi Hämeen poliisipäällikkö Tapio Saarni.

Saarnin mukaan yksi mahdollisuus väärinkäsitykseen on poliisivirkojen muuttaminen uudistuksessa siviiliviroiksi.

– Erityisesti hallinto- ja lupapalveluihin tuli uusia nimikkeitä. Jos siviilitehtävään siirtyi poliisin nimikkeellä oleva henkilö, hän sai edelleen pitää vaikkapa komisarion tittelin.

Saarni vakuuttaa, että poliisilaitos tilastoi henkilöstöä tehtävien vaativuustason mukaan eri luokkiin, ei nimikkeillä.

Ei kesäsijaisia

Poliisilaitoksen henkilöstö näkee myös, ettei hallinto- tai tukipalveluista ole saatu uudistuksessa säästettyä mitään. Kaikki vähennykset ovat kohdistuneet miehistöön, kun eläköityvien paikalle ei oteta ketään, eikä edes kesäsijaisia palkata.

– Ymmärrän erittäin hyvin, että siltä se juuri näyttää ja tuntuu kentälle päin! Tämä on ollut hyvin monitahoinen uudistus, jossa eri asiat menevät helposti sekaisin, Saarni sanoo.

Poliisipäällikön mukaan uudelle laitokselle on määritelty tarkat luvut, minkä verran päällystöä saa olla suhteessa miehistöön vuoteen 2016 mennessä.

– Edellisissä Pora I ja Pora II -uudistuksissa päällystön määrää vähennettiin niin paljon, että täytämme itse asiassa jo tämän Pora III:n kriteerit.

– Nyt sitten näyttää siltä, ettei päällystön osalta ole tapahtunut mitään, Saarni toteaa.

Hänen mukaansa kenttäväen vähennyksiin ei vaikuta Pora III, vaan Hämeen poliisilaitoksen saama määrärahakehys.

– Nämä ovat kaksi täysin eri asiaa. Täällä oli enemmän henkilöstöresurssia kuin muissa maan poliisilaitoksissa, ja kehyksellä tilannetta tasoitetaan.

Saarnin mukaan arvio kentälle kohdistuvista vähennyksistä on 10–20 henkilöä. Myös väitteen kesäsijaisten palkkaamattomuudesta Saarni vahvistaa.

– Siltä se nyt valitettavasti näyttää. Tosin Päijät-Hämeessä kesätyöntekijöitä ei ole käytetty aiemminkaan.

“Erittäin pehmeää”

Etelä-Suomen Sanomissa julkaistussa mielipidekirjoituksessa nimimerkki “Tavallinen konstaapeli” syytti poliisilaitoksen johtamismallia “öykkärimäiseksi”.

– En tunnista tuota. Olemme mielestäni yrittäneet viedä vaikeaa uudistusta eteenpäin kuunnellen ja keskustellen, Saarni sanoo.

Hänen mukaansa henkilöstö on saanut kysyä ja kommentoida asioista myös nimettömänä.

– Ensi viikolla jatkamme keskustelua ja pyrimme perustelemaan ratkaisuja sekä korjaamaan vääriä tietoja.

Saarni myöntää, että uudistuksessa joidenkin päälliköiden palkkoja on nostettu.

– Uusiin virkoihin tuli uudet palkat. Joiltain osin palkat myös laskivat, mutta näiden henkilöiden osalta on kahden vuoden muutosturva.

Saarnin mukaan muutokset on toteutettu henkilöstöpoliittisesti “erittäin pehmeästi”.

– Siksi todelliset säästöt näkyvät vasta ylimenokauden jälkeen. (HäSa)

Hämeen Sanomat ei tavoittanut eilen sisäministeri Päivi Räsästä tai poliisiylijohtaja Mikko Paateroa kommentoimaan Pora III -uudistuksen etenemistä.