Kanta-Häme

Pollet saavat uuden baanan

Hattulassa avataan lauantaina uusi ratsastusreitti, joka vastaa kovaan kysyntään. Mierolasta Merveen ja Tenholaan johtava reitti helpottaa pääsyä talleilta maastoon.

– Meille tämä reitti on todella hieno juttu. Olemme olleet tässä tosi sumpussa. Ventolan maille meillä on lupa mennä, mutta esimerkiksi maantiellä ratsastaminen olisi turvatonta, sanoo Pälkäneentien varressa sijaitsevan Alhaisten tallin omistaja Leila Kuusterä.

Hän on ollut pitkään mukana nyt valmistuneen reitin suunnittelussa, kuten myös Pekolassa asuva talliyrittäjä ja Hämeen Hippoksen puheenjohtaja Katja Kannisto. Molemmat iloitsevat siitä, että uusi reitti tarjoaa mahdollisuuden ratsastaa turvallisesti maastossa.

– Maastossa ratsastaminen on yksi olennainen osa hevosharrastusta. Ja kuntoa rakennetaan maastossa, ei kentällä, Leila Kuusterä sanoo.

Hattulan liikuntatoimi on ollut aktiivisesti mukana reitin suunnittelussa ja toteutuksessa. Liikunta- ja vapaa-aikatoimen päällikkö Jari Salmela kertoo, että reitin sovittelu Marttaristin ja Tenholan maisemiin ei ole ollut ihan yksinkertaista.

– Samalla alueella on endurorata ja moottorikelkkareittejä tavallisista ulkoilureiteistä ja hiihtoladuista puhumattakaan. Ratsastusreitti on suunniteltu niin, ettei se risteä näiden kanssa.

Salmelan mukaan ratsastusreittiä toivottiin kovasti, sillä aina välillä ratsastajien ja muiden ulkoilijoiden välillä on ollut kahnausta.

– Samoin maanomistajilta on välillä tullut sanomista, kun ratsastajat eivät ole tienneet, mistä voi mennä ja mistä ei. Nyt on selvästi merkitty reitti, joka on kaikkien tiedossa, Salmela sanoo.

Ratsastusreitistä puhuttiin ensimmäisen kerran jo yli viisi vuotta sitten. Silloin mietittiin eri vaihtoehtoja kuten Pekolaa, Merven aluetta ja Lepaata.

Pekolassa ja Lepaalla on kuitenkin jo hyvät reitit ja sopimukset maanomistajien kanssa, mutta Merven suunnasta tällainen puuttui.

– Pari vuotta sitten asiaa alettiin selvittää tosissaan. Nyt avattavan reitin varrella asuu kymmeniä maanomistaja, joita on syytä kiittää siitä, että he ovat suhtautuneet positiivisesti ratsastusreitin tekoon, Salmela sanoo.

Hevosvoimin kuljettavaa reittiä varten ei tarvita massiivisia pohjatöitä, vaan sellainen syntyy melko helposti, kun maanomistajilta on saatu luvat. Reitiltä on raivattu jonkin verran risukkoa ja se on merkitty maastoon ratsastajan kuvalla varustetuin tolpin.

– Viime syksynä veimme noin sata merkkiä maastoon. Reitti on 15 kilometrin mittainen. Tai jos lähtee liikkeelle tästä Pälkäneentien varresta, matkaa taitaa kertyä parikymmentä kilometriä, Salmela sanoo.

Leila Kuusterä ja Katja Kannisto sanovat, että tulevaisuudessa ratsastusreittejä tarvitaan nykyistä enemmän. Hattulassa tilanne on jo nyt melko hyvä, mutta monella muilla paikkakunnalla on vielä paljon tekemistä.

– Ratsastusharrastus on kasvussa ja hevosten määrä varmaankin jatkaa kasvuaan.

Kuusterä ja Kannisto arvioivat, että alkuvaiheessa uutta ratsastusreittiä käyttää 50–70 ratsukkoa. Reitin varrella on useita talleja.

Merven uusi ratsastusreitti avataan virallisesti lauantaina 18.4. kello 10 alkaen Parolan Nuorisotalon pihassa ja Kotirinteen uudella asuinalueella kello 12.

 

Päivän lehti

2.4.2020