Kanta-Häme

Polttopallomestaruus Kanta-Hämeeseen

Seminaarin koululla kamppailtiin viime viikonloppuna kaikkien aikojen ensimmäisestä polttopallon Suomen mestaruudesta.

Turnaus oli koulujen henkilökuntien välinen, ja se keräsi peräti 28 joukkuetta ympäri Suomea. Osallistujien mukaan tunnelma turnauksessa oli leikkimielinen, vaikka taistelu voitosta olikin kiihkeää.

Kiipulan ammattiopisto lähti liikkeelle tunnustelevalla taktiikalla. Otteluiden myötä joukkueen taistelutaktiikaksi valikoitui jakaa kuusihenkinen joukkue vastustajia polttaneisiin heittäjiin ja keräilijöihin, joiden tehtävä oli toimittaa palloja pommittajille sekä ottaa vastustajan heitoista koppeja.

Taktiikka osoittautui tehokkaaksi, sillä kiipulalaiset kärsivät ainoastaan yhden tappion alkusarjassa. Mestarijoukkueen voittoon johti varsinkin onnistunut heittopeli, jossa merkittävässä asemassa oli kapteeni, Superpesiksessäkin Suomen mestaruuteen Hyvinkään Tahkon riveissä yltänyt Valtteri Ketonen.

– Tunnelma pysyi leikkimielisenä, mutta kyllä lopussa heitettiin jo niin tosissaan, että ihan hirvitti kun katsomoon tuli pääosumia ohiheitoista, Ketonen tunnusti.

Finaalissa voiton isäntäjoukkue Seminaaria vastaan ratkaisi pitkä, tasainen kaksintaistelu. Voittoja selvisi vasta ratkaisevassa kolmannessa erässä.

– Molemmilta joukkueilta tippui heti erän asussa kovia heittäjiä, mutta upeiden koppien johdosta he palasivat vuorotellen takaisin kentälle. Erityismainintana meiltä voisi mestaruuden ratkaisijaksi nostaa Saija Lamminpään. Aivan erän loppuhetkillä hän otti tärkeän kopin, jolloin oma joukkue pääsi ylivoimatilanteeseen ja ratkaisi pelin heittämällä vastustajan viimeistä pelaajaa pallolla selkään! Ketonen kertaa ratkaisuhetkiä.

Vaikka turnauksessa ei kamppailtu aivan veren maku suussa, Ketonen tunnusti vielä maanantaina matsien tuntuvan entisen huippu-urheilijan kropassa.

– Aivan kamala kokovartalokipsi päällä ja polvet ovat auki. Mustelmia en ole edes laskenut.

Voisiko polttopallosta olla ”oikeaksi” urheilulajiksi Suomessa?

– Kyllä. Jokaisen matsin jälkeen olin aivan hapolla ja hiki päässä. Polttopallo on todella rankkaa urheilua! HÄSA

Päivän lehti

2.4.2020