Kanta-Häme

Pöntölle on ihan oikeaa tarvetta

 
Kansainvälinen käymäläpäivä herätti lukijoissa paljon muistoja. Erityisesti matkoilla vessat jäävät mieleen joko tuoksun tai kummallisen viemäriratkaisun vuoksi. Vaikka tarinat huvittavat, hätä on suuri. Edelleen 2,5 miljardia ihmistä elää ilman käymälää. Se johtaa muun muassa siihen, että ripulitaudit leviävät helposti. Kansainvälistä käymäläpäivää vietetään tänään.
 
Törkein haju ikinä
Olimme interrailillä 1970-luvun alussa. Näimme paljon rautatieasemia. Pääsimme Ranskaan Bordeauxiin. Takana oli pitkä päivä junassa. Pääsimme perille ja tuli iso hätiä. Rautatieaseman vessa löytyi helposti, mutta en pystynyt menemään sisään, ja juoksin ulos, sillä virtsanhaju oli kamalin ikinä. Hajuaistillisesti kammottava kokemus.
 
Toinen muisto liittyy Insbruckiin Itävallassa. Jätimme kamat säilytykseen ja lähdimme kaupungille ja taas tuli iso hätä. Hätä oli niin kova, että työnsin kantapäätäni takapuoleen, jotta tavara ei tulisi ulos ja kaveri nauroi vieressä kippurassa. En ole ikinä kokenut yhtä autuasta hetkeä, kun pääsin vapauttamaan kuona-aineen ulos. Kantapääkin jäi puhtaaksi.
 
Nim. Matkamies 
 
Paniikkia pöntöllä 
Oli varhainen aamunkoitto Kamitanakamin kylässä, Otsun kaupungin kupeessa. 
Uinuin vielä autuasta unta riisipeltojen rinnalla, suomalaisten rakentaman talon toisessa kerroksessa. Uniini ujuttautui outo viesti: Talonmies on tullut hulluksi! Yrittää repiä minun parveketta irti seinästä! Heräsin hämmästyksestä häiriintyneenä ja pinkaisin vessaan. 
 
Japanilaiset vessat. Ne ovat kiinnostavia kyhäelmiä mitä erilaisimmista pönttö- ja viemäriratkaisuista. Siellä Jasukossa (Japanin suomalainen koulu) kaikki tarpeet tipahtivat talon alla olleeseen kaivoon. Kaivon täytyttyä paikallinen korealainen Virtsa- & Kikkarefirma kävi sen letkuautollaan imuttamassa tyhjäksi. Tyhjennyspäivinä löyhkä kävi päälle kuin kalman katku. 
 
Kerrankin korealaiset ilmestyivät juuri, kun juhlistimme häikäisevin juhlamenoin Suomen itsenäisyyspäivää. Minkäs teit? Koko tienoo tuoksahteli aidolle ainekselle. 
 
Hädissäni painelin vessaan ja istahdin ilolla pöntölle. Onpas minulla suuri hätä mietin, kun pönttö alkoi vavahdella! Vavahtelu vaikeni toviksi ja pian se paheni. Pompahdin pystyyn paniikissa ja painelin poterooni. Vasta kun hyllyt alkoivat heilahdella ja astiat helistä ja kilistä tajusin! Sain kokea elämäni ensimmäisen maanjäristyksen. 
 
Nim. Turvassa poterossa
 
Aforismeja seinään
Vessajuttuni liittyy 60-luvun lopun ns. WC-kulttuuriin tai vandalismiin, ihan miten asian näkee.
Hämeenlinnassa toimi aikanaan nuorison suosima Partasen baari. Baarin ”veskien” seiniin oli tapana kirjoitella kaiken karvaisia viestejä ja herjoja. Käydessään pienillä tai isolla asioilla saattoi silmiin osua eritasoisia vitsejä, jopa jonkin sortin aforismejakin. 
 
Baarin pitäjä ei kuitenkaan ollut kovin ilahtunut näkemästään, koska seinien pesu oli hankalaa ja aikaa vievää. Niinpä hän sai hyvän idean kiinnittää WC:n seinään sen ajan oppilaitoksissa käytössä olleen liitutaulun ja sen viereen laatikollisen liituja. Otaksui kirjoittelun toimivan kuten kouluissa, liidulla kiltisti tauluun. Vaan kuinkas kävikään. Jo ensimmäisenä iltana liitutauluun oli kaiverrettu puukolla kissan kokoisin kirjaimin: Liitu on loppu. 
 
Nimim. Entisten nuorten käymälässä
 
Remonttireiska vessassa
Kerran nuorena miehenä, ollessani metallimiehenä työnjohtaja sanoi minulle: ”mene katsomaan naisten vessaan, siinä ensimmäisessä on jotain vikaa”. 
 
Tiesin että se oli suuri wc, neljä lavuaaria ja vessaa. Odottelin siinä ulkopuolella jonkin aikaa, kun ei ketään mennyt eikä tullut, ajattelin sen olevan tyhjän. Menin sisään ensimmäiseen vessaan, sain sen korjattua, tulin pois ja ajattelin pestä käteni. 
 
Silloin tuli toisesta vessasta minun ikäiseni nainen hame oli ylhäällä leuan alla, housut nilkoissa. Siinä hän katseli minua ja minä häntä. Jonkin aikaa katseltuamme toisiamme otin pakkini ja lähdin pois. Emme siitä koskaan mitään puhuneet toisillemme, olimme vain niin kuin ei mitään olisi tapahtunut. Se vain oli sellainen juttu, että vaikka siitä on 50 vuotta, niin aivan selvästi vieläkin muistan minkä näköinen hän oli. Niin kauan minä sain häntä katsella.  
 
Nim. Ikuisesti verkkokalvoilla 
 
Hyökyaaltoja vessassa
Olin mieheni kanssa automatkalla Italiassa.  Ensimmäinen tienvarsipysähdyksemme oli eräälle isolle ja hienolle huoltoasema-ravintolalle. WC-tila oli pitkä ja moderni huone, jossa oli hienot peilit ja pesualtaat ja niitä vastapäätä koko toinen seinällinen wc-koppeja. 
 
Menin koppiin, laskin housut ja hoidin hommat. Nousin kiiltävältä wc-istuimelta, painoin huuhtelunappia ja aloin kiskomaan housuja jalkaani, kunnes kuulin vessatilan toisesta päästä hyökyaallon kohisevaa ääntä. Se läheni ja läheni, jolloin katsahdin jalkoihini. Vessan lattia oli metalliritilälattia, jonka alla oli vettä. 
 
Tajusin sillä sekunnilla kupletin juonen ja hyökkäsin vessakopista ulos housujani ylhäällä pidellen. Juuri kun olin kopin ulkopuolella, suuri aalto pyyhkäisi koko vessan lattian ja pyyhki kaiken mennessään. Jos olisin jäänyt koppiin, olisin ollut märkänä omastani ja ties kenen pissavedestä. 
Käsiä pestessäni kuulin yhdestä kopista kiljaisun. Sieltä tuli ulos amerikkalainen tyttö, joka katsoi minua kauhuissaan. Sanoin hänelle: ”That’s Italy”.
 
Nim. Hyökyaallon uhri
 
Lähtöpassit, mutta kenelle?
Eräänä iltana noustessani pytyltä huomasin renkaan päällä kauhean hähäkin. Saunapuiden mukana tullut kenties.
 
Tunne oli karmaiseva, mutta helpotti tyttären kysyessä ”arvaa kumpi pelästyi enemmän?” Eipä se onneksi liiskaantunut. Lähtöpassit sai pihalle. Siinä sitä oltiin hämähäkki väärinpäin, hämähäkin päällä, eikä hevin unohdu. Ainakin perheellä oli hauskaa.
 
Nim. Hauskuutta riitti
 
Motellin yllätys
Kuljin yli neljä vuosikymmentä sitten kauppamatkoilla ympäri Suomen. Muistan kun kerran olin tulossa Lapista kohti kotia. Matkalla jossakin itä- Suomessa aloin tuntea äkillistä voimakasta kutsua helpotukseen. Muistin, että muutaman kymmenen kilometrin päässä on motelli, jonne asetin tavoitteen. Paine ja tuska lisääntyivät kilometri kilometriltä, mutta päätin että mukavampaa on motellin vessassa kuin puskassa.
 
Viimein saavuin motellin parkkipaikalle ja melkein jalat ristissä raahauduin sisälle. Kiireessä en ehtinyt edes tervehtiä vaan suoraa päätä vessaan. 
 
Saatuani oven kiinni kauhukseni huomasin, että wc oli tukossa ja edellisten kohtalotoverien jäljiltä potta oli ääriään myöten täynnä ja ylimääräistä oli jo lattialla. Sotku ja tuoksu olivat ainutlaatuiset. Koska hätä oli suuri, se ei lukenut lakia vaan päätin antaa oman lisäni seokseen. Suunnatonta helpotusta tuntien poistuin paikalta tuntien selässäni tiskin takana olleen henkilön katseen.
 
En katsonut aiheelliseksi antaa raporttia tilanteesta, koska jo aulassa leijaili sellainen aromi, että henkilökunta varmasti oli tilanteesta tietoinen.
 
Nim. Entinen kauppamatkustaja
 
Salamaripulin iski
Olin koululainen helsinkiläisessä yhteiskoulussa. Istuin sunnuntaina 8.11.1942 yksin mummolani salihuoneessa läksyjä tekemässä.
 
Ilman varoitusta viisikerroksinen talo Tarkampujankadun päässä alkoi heilua. Säikähdys aiheutti pelästyneelle koululaiselle salamaripulin ja löysin itseni vessanpöntöltä. Tuhersin itkua, koska mielessäni oli heti kuva hajoavasta talosta ja kuolleesta tytöstä, joka löytyisi rojun keskeltä näin nolossa tilanteessa. 
 
Huojuminen onneksi päättyi ja selvisin ulos. Seuraavassa kadunkulmassa tuli vastaani tyttö hokien: Minä näin, ja huojui eteenpäin. Ohitin Johanneksen kirkon puiston ja jo oli poliisi estämässä kulkuani. Myöhemmin katselin tuhopaikkaa Iso-Robertinkadun ja Yrjönkadun risteyksessä, kuivunutta verta, tavaroiden silppua. Erään talon seinään oli pommin sirpale iskenyt palan ihmisen päänahkaa, jossa vielä olivat vaaleat hiuskiharat. Se näkyy ikuisesti mielessäni. 
 
Nim. Kuolema menikin ohi
 
Valkoisessa takissa huussiin
Kuusikymmentäluvun alussa kaikkien piti päästä Lahden kisoihin. Kaksi viisitoistavuotiasta tyttöä karkasi ja liftasi Lahteen, pakkasta oli paljon maaliskuun alussa, mutta muodikkaat valkoiset toppatakit lämmittivät. 
 
Mäkihyppyjen hurmassa tytöt seikkailivat ihmispaljoudessa, saivat poikaporukoita peräänsä ja lopulta pelastautuivat jossain kisa-alueella olevaan puuseerivistöön. Ulkona huutelivat niin oman kylän pojat kuin liuta vieraitakin, ulospääsy vessasta näytti toivottomalta. 
 
Huussi haisi, mutta likat karaisivat luontonsa ja hyppäsivät puisesta reiästä pimeään kuiluun, saivat takaluukun auki ja olivat vapaita uusiin seikkailuihin Lahden yöhön. Tänä päivänäkin on arvoitus, miten valkoisten toppatakkien kanssa loppuilta sujui ja millaisia olivat ilmeet puuseen oven takana.
 
Nim. Pakoon vaikka kakkakasaan