Kanta-Häme

Pori Jazzin toimitusjohtajaksi Aki Ruotsala

Pori Jazzin uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Aki Ruotsala. 33-vuotias hallintotieteiden maisteri Ruotsala aloittaa perinteikkään festivaalin luotsina 1. elokuuta.

Pori Jazzin mukaan Ruotsala osallistuu jo ennen pestinsä alkua tämän kesän jazzfestivaaliin.

Ruotsala siirtyy uuteen tehtäväänsä Merikarvian kunnan kehittämispäällikön tehtävästä. Hän on toiminut myös Siikaisten kunnansihteerinä sekä avustajana eduskunnassa ja suunnittelijana sisäministeriössä.

Porissa asuva Ruotsala on kristillisdemokraattien puoluevaltuuston puheenjohtaja.

Pori Jazzin nykyinen toimitusjohtaja Janne Nieminen siirtyy kesän aikana Hämeenlinnan kulttuuripäällikköksi. Ennen siirtymistään Hämeenlinnaan hän hoitaa loppuun Pori Jazz 2018 -tapahtuman.

Ennen työtään Porin Jazzin toimitusjohtajana, hän työskenteli Hämeenlinnan Verkatehtaalla viestintä-, myynti- ja markkinointitehtävissä. STT-HÄSA