Kanta-Häme

Pörssikurssit vuoden 2007 huipputasolla

Helsingin pörssin osakekurssit ovat jo nousseet kymmenen vuoden takaiselle tasolle. Kymmenen vuotta sitten uskottiin Suomen talouden kasvavan edelleen vauhdilla, mutta nyt kansantalous on supistunut eikä merkittävästä kasvusta ole tietoakaan.

Pörssin painorajoitettu Cap-indeksi oli maanantaina puolelta päivin parin prosentin päässä heinäkuun 2007 huippulukemista. Pörssin 25 suurimman yrityksen arvoa mittaava Helsinki 25 -indeksi on aikaa sitten ylittänyt kymmenen vuoden takaisen tasonsa.

– On mielenkiintoista, että näin on käynyt. Kurssit ovat siis samalla tasolla kuin kymmenen vuotta sitten, S-pankkiin kuuluvan varainhoitoyhtiön FIM:n pääanalyytikko Kim Gorschelnik sanoo.

Jos pörssikurssit nousevat vähääkään, vuoden 2007 ennätyksellinen indeksiluku jää historiaan. Voidaan sanoa, että kurssit ovat ennätyksellisellä tasolla.

Gorschelnik ei näe ristiriitaa siinä, että kurssit ovat yhtä korkealla tasolla kuin vuonna 2007, vaikka Suomen bruttokansantuote on alhaisemmalla tasolla.

– Kurssit eivät korreloi Suomen taloutta. Suuret yhtiöt, konepajat, metsäyhtiöt ja Nokia, hakevat liikevaihtonsa muualta.

Gorschelnik huomauttaa, että korrelaatiota ei ole niin ikään toisin päin. Kun suuret yritykset saavat euronsa muualta, panoksetkin menevät muihin maihin.

– Yrityksillä on täällä pääkonttori ja tuotekehitys. Korkeat kurssit eivät ole lisänneet työpaikkojen määrää Suomessa.

Gorschelnik muistuttaa, että pörssi-indeksit eivät yksinään kuvaa kovin hyvin yhtiöiden kehitystä laajemmin. Suomessa on vähän suuria yrityksiä, jotka hallitsevat markkina-arvollaan indeksejä.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa suuria yrityksiä on paljon ja ne edustavat kattavasti eri aloja.

Kaikkialla keskustellaan, ovatko pörssikurssit kohonneet liian korkeiksi. Gorschelnik näkee vuoden 2007 huipputason saavuttamisen toisinpäin.

– Kymmenen vuotta on pitkä aika sille, että kurssit eivät ole kohonneet lainkaan. Jakso on ollut huono sijoittajille. Pörssiosakkeiden pitkän jakson tuotto on ollut jopa 7–8 prosenttia vuodessa.

– Tämä kertoo, miten tärkeää sijoittamisessa on ajoitus.

Pörssikurssit kääntyivät huikeaan laskuun kesällä 2007. Helsingin pörssin arvosta suli puolessatoista vuodessa noin kaksi kolmasosaa.

Kun kurssit ovat nyt vuoden 2007 tasolla, herää kysymys, ovatko osakkeet jälleen liian kalliita ja alkaako jälleen alamäki.

– Indekseistä ei saa vastausta osakkeiden arvostukseen. Se, että indeksi on vuoden 2007 tasolla, on vain havainto. Peräpeiliin katsomalla ei saa osviittaa tulevasta, Gorschelnik sanoo.

Useat asiantuntijat ovat jo jonkin aikaa varoittaneet kuplasta, joka on syntymässä pörsseihin. Amerikkalainen Citigroup arvioi juuri, että arvostukset ovat ampuneet rajusti yli.

Monet asiantuntijat pitävät osakkeiden korkeita hintoja vain seurauksena poikkeuksellisen matalista koroista. Raha ohjautuu osakkeisiin, koska korkomarkkinoilta ei löydy houkuttelevia sijoitusvaihtoehtoja.

– Korkotaso oli vuonna 2007 korkeampi kuin nyt. Todennäköisesti kurssit eivät olisi yhtä korkealla, jos meillä olisi tuolloiset korot, Gorschelnik sanoo.

– Toisaalta korot ovat nyt matalat, koska talouskasvu on heikkoa. Kasvu oli paljon nykyistä nopeampaa vuonna 2007. 

 

Päivän lehti

1.6.2020