Kanta-Häme

Posetiivari Teuvo Ylitalo ei ole eläkepäiviä edes miettinyt

 

Kuusikymppinen posetiivari Teuvo ylitalo ei ole miettinyt koskaan eläkkeelle jäämistään.
 
– Posetiivarina minua viehättää soittamiseen liittyvä sosiaalinen kanssakäyminen. Ihmisten kanssa on mukava höpöttää.
 
Pienillä posetiiveillaan Ylitalo soittaa muun muassa palvelukeskuksissa. Iso puolitoista tonnia kärryn kanssa painava posetiivi on suurten paikkojen laite. Laite maksoi 30 000 euroa vuonna 1993.
 
– Se hallitsee ympäristöään. Puolitoista metriä posetiivin takana äänitaso on 85 desibeliä. Posetiivi oli lajissaan Suomen ensimmäinen ja Euroopan toinen. Siinä on 400 levyn valikoima sekä rummut, joita ei tässä maassa taida muilla posetiivareilla olla. Ostin hiljattain sata uutta levyä, jota maksoivat 7000 euroa.
 
Toreilla Ylitalo ei mielellään esiinny, koska suhtautuminen on kaksijakoinen.
 
– Osa torimyyjistä pitää posetiivista, mutta toinen puoli ilmoittaa tulevansa hulluksi, jos jatkan soittamista. Parhaat paikat ovat kävelykaduilla. Niillä ihmiset pääsevät karkuun, jolleivät kestä kuunnella.
 
Sokeus on  tekninen haitta
Täysin kommelluksitta soittokeikat eivät ole sujuneet. Kerran Ylitalon puheille tuli tuttu mies Pelastusarmeijasta. Mies oli menossa naimisiin ja halusi kuulla jotakin herkkää.
 
– Minun piti soittaa Yli kaiken mä su rakastan, mutta painoin vahingossa väärää nappia ja posetiivi alkoi soittaa Rentun ruusua. Mitään kommenttia en mieheltä kuullut, hän vain häipyi. Kirkkokonserteissa minulla on aina näkevä apulainen, joka varmistaa, ettei vääriä kappaleita tule soitetuksi.
 
– Pidän sokeutta teknisenä haittana, joka rajoittaa elämää, muttei estä elämästä. Ihmisen asiat voisivat olla monin verroin huonomminkin.
 
Ylitalolle sokeus iski sananmukaisesti kuin salama kirkkaalta taivaalta. Juuri ennen 22-vuotissyntymäpäiväänsä seitsemänvuotiaasta saakka diabetesta sairastanut Ylitalo istui työpaikallaan päiväkahvilla.
 
– Näkö meni hetkessä, kuin rullaverhot olisi vedetty eteen, muistelee Ylitalo.
 
Nykypäivänä vastaava yhtäkkinen sokeutuminen on harvinaista. Tuolloin 1960-luvulla diabeteksen hoito oli varsin huonoa, eikä esimerkiksi veren sokerimittareita edes ollut käytössä.
 
Kunto romahti  aivoinfarktin  seurauksena
Runsaat kaksi vuotta siten aivoinfarkti sai miehen huonoon kuntoon. Ylitalo olisi toivonut pääsevänsä jo lenkille ja kuntoaan hoitamaan, mutta Kela on laittanut hanttiin.
 
Kela on hylännyt kahteen kertaan kuntoutusanomuksen, kolmas on parhaillaan käsittelyssä.
 
– Minulla olisi mahdollisuus kolmen viikon kuntoutukseen näkövammaisiin erikoistuneella fysioterapeutilla. Kuntoni on romahtanut, kun Kela pallottelee hakemuksellani. Perusteena hylkäyksille on kuulemma se, että olin jo vastaavassa kuntoutuksessa vuonna 2010 ennen aivoinfarktia. Nyt minä sitä kuntoutusta vasta tarvitsisin, mutten siihen pääse. Kelasta tuntuu puuttuvan maalaisjärki, vaikka lääkärikin on hyväksynyt kuntouttamissuunnitelman.
 
– Itse olen yrittänyt rohkaista esimerkiksi silmän rappeutumissairauksista kärsiviä sillä, ettei elämä sokeuteen lopu, vaikka rajoitteita arkeen väkisin tuleekin. Totta kai pahojakin päiviä on, sitä on turha kiistää, mutta eivät asiat itkemällä parane.
 
Positiivinen elämänasenne on näkövammaiselle arjen voima.
 
– Kun lähetimme joulukortteja, kehotin vaimoa allekirjoittamaan ne posetiivari ja negatiivari.

 

Päivän lehti

4.4.2020