Kanta-Häme

Praecom osti suuruutta

Hämeenlinnalaisen Praecomin on tarkoitus kasvattaa miljoonalla eurolla liikevaihtoaan vuodessa. Se on ostanut vajaan vuoden sisällä kahdelta kilpailijaltaan niiden videoneuvotteluliiketoiminnan.

Neukkari-nimellä perustettu Praecom osti viime kesänä Pitney Bowesilta sen videoneuvotteluliiketoiminnan. Perjantaina julkistettiin kauppa, jolla Viwellin vastaava liiketoiminta siirtyi Praecomille.

– Kasvu edellytti liiketoimintakauppoja. Olemme nyt Telia Soneran ja Elisan kanssa tässä liiketoiminnassa Suomen suurimmat yritykset, Praecomin toimitusjohtaja Miika Liljedahl kertoo.

Praecomin viimeisen 18 kuukauden tilikauden liikevaihto oli 4,25 miljoonaa euroa. Se saa kummaltakin kilpailijailtaan liiketoimintakaupoilla noin miljoonan euron vuotuiset liikevaihdot.

– Molemmat myivät samanlaisia videoneuvottelupalveluja kuin mekin. Me pystymme kuitenkin tarjoamaan paljon niitä kehittyneempiä palveluja, Liljedahl sanoo.

Liljedahl perusti kumppaninsa kanssa Neukkarin vuonna 2007 videoneuvottelulaitteiden maahantuonti- ja myyntiyritykseksi. Hän lunasti kumppaninsa liiketoiminnasta vuonna 2011, jolloin myös kaksi työntekijää osti vähemmistöosuuden yrityksestä.

Neukkarilla oli parikymmentä edustusliikettä, jotka myivät sen videoneuvottelulaitteita. Liljedahl kertoo, että Neukkarissa huomattiin nimen liittyvän liikaa neuvotteluhuoneeseen. Yritys otti Praecom-nimen. Praeco tarkoittaa viestinviejää ja m-kirjan viittaa mobiiliin.

– Meillä on myös kansainvälisiä asiakkaita ja heille Neukkari-nimi oli vaikea.

Videopalveluja …kaikille laitteille

Liiketoiminta myös muutti luonnettaan. Markkinat eivät kyllästyneet, mutta kysyntä muutti luonnettaan.

– Laitteiden kysyntä ei ole hiipunut, mutta virtuaalineuvottelut ovat kasvaneet.

Praecom siirsi palvelut ”pilveen”. Se myy videoneuvottelupalvelua, jossa kaikilla laitteilla saa lähes kaikkialla yhteyden toisiinsa. Yritysten henkilöstö voi neuvotella omalla työasemallaan, tabletilla ja älypuhelimella.

– Pilvipalvelu toimii ”tulkkina” eri järjestelmien kesken.

Yritys siirsi myynnin jälleenmyyjiltä itselleen jo vuonna 2010. Liljedahl sanoo suoraan, että syynä oli monien jälleenmyyjien kevyet tiedot.

– Pystymme itse myymään ammattitaitoisesti palvelumme. Jos tuleva asiakas on vaikka Seinäjoella, meidän ei tarvitse heti mennä hänen luokseen vaan voimme keskustella videoneuvotteluna.

Praecomilla on nyt 11 työntekijää, mutta se palkkaa koko ajan lisää uutta henkilöstöä.

– Emme pysty nykyisillä työntekijöillä hoitamaan liiketoiminnan kasvua.

Praecomilla on toimipaikka Hämeenlinnan lisäksi pääkaupunkiseudulla ja Tampereella. Hämeenlinnassa se joutuu muuttumaan Parolantieltä entistä suurempiin tiloihin. (HäSa)