Kanta-Häme

Prima Voce päättää toimintansa

20 vuotta toiminut naiskuoro järjestää sunnuntaina viimeisen kevätkonserttinsa.

 

Hauhon naiskuoro Prima Voce päättää toimintansa. Huominen juhlakonsertti on kuoron viimeinen esiintyminen. 

Alusta asti kuoroa johtanut Taina Kujanen toivoo, että Prima Vocen tilalle saataisiin uusi kuoro tai muu musiikkiryhmä joka yhtä ahkerasti ja pitkään palvelisi hauholaisia tuoden musiikin iloa eri juhlatilaisuuksiin.

– Kuoromatkaa on tehty yhdessä laulaen ja elämän eri käänteitä kohdaten loistavassa kuorohengessä. Kuoroharrastus on aina paljon muutakin kuin yhteen ääneen laulamista, Kujanen sanoo. 

Ajatus naiskuoron perustamisesta syntyi syksyllä 1995 Hauholla vietetystä naisten kirkkopyhästä ja sitä varten kootusta naiskuorosta. Idean äitinä toimi silloin hauholainen emäntä Eija-Liisa Sarkkola. Kansalaisopiston piirinä kuoro aloitti toimintansa tammikuun alussa 1996.

Mukaan kuorotoimintaan ilmoittautui heti 14 naista. Laulajia kuorossa on ollut kerrallaan 10–18 laulajaan. Laulamista on käynyt harrastamassa 20 vuoden aikana yhteensä 35 laulajaa. Kuoron perustajajäsenistä neljä on yhä kuorossa mukana johtaja Taina Kujasen lisäksi. Hauholaisten lisäksi kuorolaisia on ollut Hattulasta, Hämeenlinnasta, Tuuloksesta ja Lammilta.

Keväisen kahvimatinean Prima Voce on järjestänyt toimintansa alusta alkaen lähes joka vuosi.

Juhlakonsertissa kuullaan potpureita menneiden vuosien ohjelmistosta niin kansanlauluista, isänmaallisista kuin negrospirituaaleistakin. Rakkauslaulut ja viihdesävelmät ovat toinen osa konserttia.

– Olemme vuosien varrella esittäneet kaikenlaista musiikkia, mitä vain olemme halunneet kokeilla. Vain hevi taitaa puuttua, Kujanen kertoo.

– Kuoro päätti yhdessä lopettaa toimintansa, koska kaikkea on kokeiltu ja tunsimme, ettei meillä ole enää uutta annettavaa.

Prima Voce on tehnyt kaksi levytystä. Vuonna 2006 julkaistiin kansanlauluja sisältänyt Heililleni sekä vuonna 2010 Jouluviesti. Tallenteet nauhoitettiin Hauhotalolla ja Hauhon kirkossa.  HÄSA
konsertti

 

Prima Voce Hauhotalolla (Kirkkotie 5) su 24.4. kello 15.

Päivän lehti

21.1.2020