Kanta-Häme

Professori pelaa itsensä onnelliseksi

Miksi virtuaalipelit nousivat huikeaan suosioon? Tietojärjestelmiin pohjautuvat pelit houkuttavat ja koukuttavat, koska ne tyydyttävät ihmisen perustarpeita, halua nauttia ja kokea jännitystä.Geokätköilyä harrastava tietojärjestelmätieteen professori Tero Vartiainen ennustaa, että tulevaisuudessa nautintoon tähtääviä, hedonistisia pelejä vyöryy markkinoille yhä enemmän.

Tero Vartiainen, 46, pälyilee ympärilleen varmistaakseen, ettei kukaan näe häntä. Sitten hän ryömii pää edellä ahtaaseen vesitunneliin.

Tunnelissa Vartiaista alkaa kuumottaa.

– En tavallisesti pelkää, mutta silloin iski klaustrofobinen olo, mies nauraa.

Vartiainen on Vaasan yliopiston tietojärjestelmätieteen professori. Mikä saa aikuisen, fiksun ja koulutetun miehen työntymään vapaaehtoisesti epämiellyttäviin, tunkkaisiin tunneleihin? Vastaus on yksinkertainen: geokätköily.

Geokätköily on sukua maailmalla riehuvalle Pokémon-villitykselle. Molemmissa peleissä pelaajia koukuttaa maastoon piilotetun aarteen metsästys.

Heti kättelyssä Vartiainen tekee selväksi, että siihen yhtäläisyydet sitten jäävätkin. Geokätköilyssä kätköä etsitään gps-paikantimeen asennetun tietojärjestelmän avulla. Paikan päällä on säilö, jonka lokikirjaan löytäjä kuittaa löytönsä.

Puhtaasti virtuaalinen Pokémon on Vartiaisen mielestä geokätköilyyn verrattuna primitiivinen peli. Pokémonin tietojärjestelmän keskeneräisyys on tehnyt siitä varomattomille pelaajille jopa vaarallisen.

Viimeksi media raportoi pelaamiseen keskittyneen 8-vuotiaan jäämisestä mopon alle Kangasalla. Maailmalta kantautui kesällä myös tietoja ryöstöjen uhreiksi joutuneista pelaajista.

– Pokémon on huonosti suunniteltu. Se, että ulkopuoliset ovat joutuneet puuttumaan pelaamiseen, kertoo siitä, ettei peleissä ole sisäistä kontrollijärjestelmää. Geokätköilyssä sellainen on, Vartiainen napauttaa.

Geokätköilijät arvostavat sosiaalista kurinalaisuutta. Kätkeminen vaarallisiin tai sopimattomiin paikkoihin lähelle asutusta, kouluja ja päiväkoteja on kiellettyä.

Vartiainen huomauttaa, ettei syytä tietojärjestelmän vaillinaisuudesta Pokémonin pelaajia.

– Ei missään tapauksessa! Pelihän laittaa ihmiset juttelemaan ja liikkumaan. Jos teinit pelin takia kävelevät kymmenen kilometriä, sehän on vain hyvä.

Vartiainen myöntää, etteivät geokätköilijätkään ole säästyneet kritiikiltä. Metsissä kiertäviä kätköilijäporukoita on syytetty luonnonvarojen kuluttamisesta.

Mihin geokätköilyn, modernin aarteenetsinnän, viehätys pohjimmiltaan oikein perustuu? Sitä Vartiainen on pohtinut itsekin. Paraikaa tekeillä olevaa, geokätköilyyn liittyvää tutkimustaan varten hän on kysynyt asiaa noin kolmeltakymmeneltä alan harrastajalta.

– Moni haluaa lapsilleen jotakin järkevää toimintaa. Varttuneemmat kätköilijät sanovat etsivänsä sisältöä elämäänsä. Itse pidän liikkumisesta metsässä yksin ja kavereiden kanssa.

Virtuaalipelien suosion tärkein syy löytyy ihmisen hedonismista, taipumuksesta tavoitella maksimaalista onnellisuutta ja nautintoa.

– Ennustan, että hedonististen tietojärjestelmien kultakausi on tulossa. Uusia pelejä tullaan kehittämään yhä enemmän, Vartiainen sanoo.

Tulevaisuudessa Pokémonin kaltaisia, älylaitteisiin ladattavia pelejä vyöryy Vartiaisen mukaan markkinoille entistä enemmän. Paraikaa suosiotaan Suomessa kasvattaa esimerkiksi Munzee, älylaitepeli, jonka periaate on sama kuin Pokémonissa: virtuaalisia merkkejä etsitään ympäristöstä.  Suomessa Munzee-harrastajia on vasta kourallinen, mutta maailmalla pelaajia on kymmeniätuhansia.

Vartiainen itse innostui geokätköilystä kymmenisen vuotta sitten kavereidensa vanavedessä. Aarteiden etsiminen julkisilta paikoilta, metsistä, pelloilta ja kaupunkimaastosta, tempaisi mukaansa kertaheitolla.

Peliin liittyy piirteitä, jotka kutkuttavat pelaajia kaikkialla maailmassa: jännitystä ja hallitsemattomuutta, mutta turvallisissa rajoissa.

– Ihmiset haluavat yllätyksellisyyttä elämäänsä, muuten se muuttuu tylsäksi. Elämä ei saa olla liian särötöntä, Vartiainen sanoo.

Pelit hyödyntävät myös ihmisen tarvetta leikkiä. Se ei pääty lapsuuteen.

– Leikkiminen on meille kaikille tärkeää. On tietysti eri asia, mennäänkö pelaamaan sosiaalisia leikkejä lähipubiin vai lähdetäänkö metsään gps:n kanssa, Vartiainen nauraa.

Maastokätkön näkevät gps-laitteiltaan vain geokätköilyn saloihin vihkiytyneet. Sivulliset, joita nimitetään Harry Potter -kirjoja lainaten jästeiksi, yritetään pitää onnellisen tietämättöminä toiminnan luonteesta.

– Tarvitaan häivetaitoja, etteivät jästit tajua mitä on tekeillä. Täytyy oppia näyttelemään. Olen itse tosi huono näyttelijä. Kaverit sanovat, että käyttäytymiseni muuttuu heti ja paljastaa minut, Vartiainen nauraa.

Peittely-yritykset johtavat ajoittain kiusallisiin tilanteisiin. Vartiainen on jäänyt kiinni kykkimisestä postilaatikon alla ja haahuilusta rautatiesillalla. Omituinen käytös pantiin jästipiireissä merkille.

– Sillalla teeskentelin, että valokuvaan. Jästi ei sitä tietenkään uskonut. Oli pakko paljastaa, että harrastan geokätköilyä. En pidä valehtelemisesta. Jästien kanssa homma pitää hanskata.

Virtuaalipelien viehätys selittyy osittain myös ihmisen laumamielellä.

Omissa yhteisössään kätköilijät voivat tuntea olevansa osa näkymätöntä, maailmanlaajuista salaseuraa, johon kuuluu kaikenikäisiä naisia ja miehiä. Suomessa harrastajia on arviolta noin 40 000.

Määrä on noussut vuosittain.

Geokätköilijöiden tapaamisissa ei puhuta nimillä eikä kysellä ammatteja. Kätköilijöiden nettisivuilla eniten kätköjä löytäneiden ennätyslistassa ei ole nimiä, vaan nimimerkkejä. 

Ranking-lista paljastaa, että suosituimmilla kätköillä, kuten kirkoissa, näkötorneissa, huoltoasemilla ja rautatieasemilla, käy tuhansia alan harrastajia.

Vartiainen myöntää, että kätköilyyn liittyy kilpailuhenkisyyttä. Vähintään kilpaillaan itsensä kanssa. Vartiaisellakin on tavoite:

– Pitää saada kymmenentuhatta löytöä täyteen ennen eläkeikää. Vielä ehdin, olen vasta 46-vuotias.

Mitä yliopistomaailma mahtaa ajatella kätköjä jahtaavasta, tunneleissa ryömineestä professoristaan? Vartiaista hymyilyttää. Mies ei ole tuntenut tarvetta harrastuksensa salailemiseen.

– Ihmisillä on mitä ihmeellisimpiä harrastuksia, mies naurahtaa.