Kanta-Häme

Pukukoppielämää: Huonojen sisäpiirijuttujen turvapaikka

Donald Trump selitti naisia halveeranneet vanhat lausuntonsa vain pukukoppipuheena. Jääkiekon liiganousijan Mikkelin Jukurien sosiaalisessa mediassa levinnyt voittohuuto antoi oman leimansa pukukoppipuheelle. 

– Ei herranjumala, jos noita sanoo pukukoppipuheeksi, voi selittää kaiken pukukoppipuheena, päivittelee lentopalloilija Olli-Pekka Ojansivu. 

Jalkapallon naisten pääsarjassa yli sata ottelua NiceFutiksessa pelannut Reetta Turtiainen kirjoitti yhdessä isosiskonsa Riikan kanssa omista kokemuksistaan näytelmän nimeltä Pukukoppi. Hänen mukaansa esimerikiksi rasistinen kielenkäyttö tuomittaisiin pukukopissa välittömästi, jos siellä sellaista esiintyisi. 

– Minulle pukukopin tärkein anti oli suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon oppiminen. Syrjinnälle ei ollut tilaa, Reetta Turtiainen sanoo. 

Suvaitsevaisuus olikin yksi humoristisen näytelmän teemoista.

Kiekkomiehet Jussi Rynnäs ja Tuomas Grönman puolestaan myöntävät, että puheet kopissa voivat olla raisuja, mutta heidänkään mukaansa viime aikojen esimerkit eivät ole tavallista pukukoppipuhetta. Toisaalta he myös muistuttavat siitä, että huono sisäpiirijuttu kuulostaa ulkopuolisten korvissa pahemmalta kuin onkaan. 

– Jos kovassa tunnekuohussa tulee hölmö ja lapsellinen huuto, ei se tarkoita, että se olisi jääkiekon arkipäivää. Eihän kukaan jaksa kuunnella idioottijuttuja pukukopissakaan, huomauttaa urheilupsykologina nykyään työskentelevä ex-kiekkoilija Grönman. 

Grönmanin mielestä pukukopin pitää olla pelaajille turvapaikka, jossa ei tarvitse olla varuillaan.

Sitä se parhaimmilaan onkin. Se on suljetun yhteisön yksityisalue ja oma maailmansa, jossa ei tarvitse miettiä arkielämän muita murheita. Joskus lentää hyvä läppä, useimmiten huono. 

Myös Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Venäjällä torjuneen Rynnäksen mukaan pukukoppielämä on varsin samanlaista eri puolilla kiekkomaailmaa. Mutta kun sosiaalinen maalivahti meni ensi kertaa Pohjois-Amerikkaan, huono kielitaito vei rutkasti hohtoa koppielämän hienoudesta. Kun Rynnäs yritti selittää jotain, tuloksena oli yleensä vain päänsärky hänelle itselleen. 

Venäjällä yhteistä kieltä oli vielä vähemmän. 

– Venäläiset ottivat silti kontaktia ja olivat mukavia. Kohtelu on yleensä hyvää, kun olet oma itsesi ja teet töitä kaukalossa.

Myös Ojansivu on pelannut Venäjällä. Lisäksi hän on nähnyt kreikkalaista, turkkilaista ja romanialaista koppielämää. Nyt hän on Iranissa. Siellä koppielämässäkin näkyy kulttuurieroja Suomeen.

Keskustelu on varovaisempaa, eikä kaikesta sovi ainakaan heti kysellä. 

Kun italialaiset lähtivät Shahrdari Urmiasta palkkarästien vuoksi pois, loukkaantumisista kärsinyt Ojansivu jäi joukkueen ainoaksi ulkomaalaiseksi. Pukukoppielämä ei juuri nyt hänelle suuria virikkeitä tarjoa. 

– Kaikkea muiden puheita ei minulle tietenkään käännetä. Jos alkaisi miettiä, haukkuvatko he minua, voisi tulla hulluksi. 

– Omat läppäni taas menevät ohi, kun muut eivät oikein ymmärrä englantia. Jutut eivät toimi, kun niitä joutuu selittelemään, Ojansivu naurahtaa.