Kanta-Häme

Pulkkamäki muutti Linnankadulle

Vaikka lunta on nihkeästi, tänään pääsee kunnon pulkkamäkeen.

Palanderin talo järjestää neljättä kertaa Talviriehan, jonka vetonaulana on pulkkamäki Linnankadulla. Pulkkamäen lisäksi kävijöille on erilaisia ulkoleikkejä tehtäväpisteissä.

– Viime vuonna oli ihan samanlainen sää kuin nyt ja saimme pulkkamäen hyvin tehtyä, sanoo Antti Krapu, Hämeenlinnan kaupungin historiallisen museon amanuenssi.

Lumi on tuotu perjantain aikana jäähallilta, missä on isoja kasoja jäädytyskoneen tuottamaa hilettä.

Paluu menneeseen

Tapahtumassa palataan menneeseen aikaan. Mäenlasku Linnankadulla oli suosittu lasten huvitus vielä ennen 1960-lukua. Kun autot yleistyivät, lasten huvit Linnakadulla päättyivät.

Päivän ajan Palanderin talon kotimuseossa on on avoimet ovet. Ovet ovat avoinna myös kauneussalonki Kaunis Sinä. Entisen korttien talon pihassa tirisee makkaragrilli ja kuumaa tarjoilua on myös Palanderin talon pihassa. (HäSa)

Päivän lehti

27.11.2020

Fingerpori

comic