fbpx
Kanta-Häme

Punainen Risti: Viimeinen ebolapotilas on parantunut

Ebolaepidemia on saatu kuriin Länsi-Afrikassa. Punainen Risti uutisoi verkkosivuillaan, että sen mukaan viimeinen tiedossa oleva ebolapotilas olisi parantunut. Järjestön mukaan potilas on parin viikon ikäinen guinealainen vauva, jonka äiti menehtyi ebolaan.

Jo viime toukokuun alussa epidemia oli saatu lähes kokonaan taltutettua Liberiassa, Sierra Leonesssa ja Guineassa.

Silloin Sierra Leonessa ja Guineassa oli raportoitu noin yhdeksän tartuntaa viikossa, kun vuotta aiemmin uusia tartuntoja saatettiin todeta useita satoja viikossa.

Toukokuussa eläteltiin jo toivetta, että Liberiassa tauti olisi saatu kokonaan selätettyä, kun uusia tartuntoja ei ollut tullut ilmi viikkoihin. Kesäkuussa Liberiassa todettiin kuitenkin kuusi uutta tartuntaa, ja vasta syyskuun alussa Maailman terveysjärjestö WHO raportoi epidemian päättyneen kokonaan maassa.

Marraskuun alussa WHO puolestaan ilmoitti epidemian virallisesti päättyneen Sierra Leonessa.

Mikäli Guineassa ei enää havaita uusia tartuntoja, WHO voi todeta ebolaepidemian virallisesti päättyneen joulukuussa. Tartunnan saaneen parantumisesta on kuluttava 42 päivää, jotta epidemia voidaan todeta päättyneeksi.

Ebolaepidemia käynnistyi Länsi-Afrikan maissa joulukuussa 2013. Yhteensä tartunnan saaneita on raportoitu olevan 28 635, joista 11 314 menehtyi ebolaan. Eniten menehtyneitä on ollut Liberiassa.

Menot