Kanta-Häme

Puolet kaupunkiliikenteestä tulossa kilpailutukseen

Hämeenlinnassa on tulossa syksyn aikana kilpailutukseen poikkeuksellisen paljon linja-autoliikenteen vuoroja. Syynä on se, että monen linjan siirtymäajan liikennöintisopimukset päättyvät ensi kesäkuun lopussa.

Lisäksi samalla kilpailutetaan myös kantakaupungin ja kaupunginosakeskusten välistä liikennettä sekä seudullisia vuoroja.

Linjastorakenteen kimppuun myöhemmin

Joukkoliikennekoordinaattori Maarit Kaartokallio kertoo, että kilometrimäärällä mitattuna koko Hämeenlinnan alueen linjoista kilpailutetaan noin puolet ja kaupunkiliikenteestä eli numerollisista linjoista hiukan yli puolet.

Kaartokallion mukaan liikennöintiin ei ole tulossa suuria muutoksia kilpailutuksen yhteydessä. Kilpailutukseen tulevat lähes kaikki linjat ja vuorot, joiden sopimus päättyy, eli niitä ei ole tarkoitus lakkauttaa.

– Isoja muutoksia ei tässä vaiheessa pystytä tekemään. Esimerkiksi linjastorakenteen uudistukset eivät nyt ole mahdollisia, koska osalla linjoista sopimukset ovat voimassa pitempään kuin ensi kesään, Kaartokallio sanoo.

Tarkoitus onkin, että uudet sopimukset päättyisivät samaan aikaan kuin viimeiset siirtymäajan liikennöintisopimukset. Tällöin linjastorakennetta voidaan suunnitella uusiksi.

Ei yhtenä kokonaisuutena

Aiemmin Hämeenlinnan seudulla on kilpailutettu linjojen kannattamattomia vuoroja, mutta uusi kilpailutus koskee linjojen kaikkia vuoroja.

Kaikkia linjoja ei kilpailuteta yhtenä kokonaisuutena vaan erillisinä kohteina. Kaupunginosaliikenteestä sopimuksia päättyy varsinkin Iittalan ja Lammin suunnilla.

Sopimukset muuttuvat samassa yhteydessä, sillä kuntien lippusubventio eli lippupaketeista maksettu tuki päättyy.

– Esimerkiksi kaupunki ja valtio ovat tukeneet jokaista kaupunkilipun matkaa noin 50 prosentilla. Tarkoitus ei kuitenkaan ole, että tuki siirtyy nyt asiakkaan maksettavaksi.

Kaartokallio sanookin, että tuen osuus siirtynee kilpailutuksessa käyttöoikeuskorvauksiin eli summaan, jonka kunnat maksavat liikennöitsijöille.

Hämeenlinnan yhdyskuntalautakunta käsittelee bussivuorojen kilpailuttamista kokouksessaan tänään tiistaina. Kilpailutus järjestetään syksyn aikana, ja uudet sopimukset astuvat voimaan pääasiassa ensi vuoden heinäkuun alussa. (HäSa)

Päivän lehti

21.1.2020