Kanta-Häme

Puoli neljältä kesäaamun rauhassa mikään ei vilistä tai kiidä – Hämeenlinnan tarjoamia kaupunkiveneitä voi lainata vapaasti käyttöönsä kahdeksalta rannalta

Varhainen kesäaamu kansallismaiseman järvellä muuttuu koko ajan.
Aulangon tornista ei tulevan remontin takia pääse tänä kesänä ihailemaan Aulangonjärven maisemaa. Kesäkuisena aamuna ennen auringonnousua näkymä soutuveneestä Aulangonvuorelle kuitenkin palkitsee. Kuvat: Veli-Matti Virtanen / HäSa Kuva: Veli-Matti Virtanen
Aulangon tornista ei tulevan remontin takia pääse tänä kesänä ihailemaan Aulangonjärven maisemaa. Kesäkuisena aamuna ennen auringonnousua näkymä soutuveneestä Aulangonvuorelle kuitenkin palkitsee. Kuvat: Veli-Matti Virtanen / HäSa

Aulangonjärven tyyni pinta särkyy. Hyttysten hyökätessä ponnistan, ja lasikuituisen soutuveneen pohja liukuu kevyesti rantahiekassa.

Muutaman riuskan vedon jälkeen olen turvassa. Enää inisevät tain hankaimet, nimensä veroiset.

Puoli neljältä, kesäaamun rauhassa, ääni tuntuu tungettelevalta. Ymmärrän kuitenkin Hämeenlinnan kaupunkia: airot on ollut pakko pultata lainaveneiden laitojen holkkeihin kiinni varkaiden vuoksi.

Ammennan kämmenellä vettä kiinnityskohtaan äänenvaimentimeksi.

Juttu jatkuu aina kuvien jälkeen:

Aamuöinen näkymä Aulangon ulkoilumajan rannasta järvelle on vastustamaton. Tarjolla on neljä kaupungin lainavenettä.

Sibeliuksen metsän puoleisen rannan Levonhaan kohdalla nostan airojen lavat vedestä. Vene lipuu hitaasti vienossa aamuvirissä.

Ihmisen on annettava välillä lipua. Välillä on annettava kaiken lipua. Mikään ei vilistä eikä kiidä.

Vene on vaiti, muttei tiltaltti, eikä punavarpunen, laulurastas ja peippo. Punarinnan säkeet kierivät lasihelminä tyyntä järveä pitkin.

Jo parin viikon päästä koskettavin konsertti on ohi. Haikeudun.

Ehkä vastarannan käki vaistoaa sen. Hetken olen aivan varma, että sen värssyn perässä on huutomerkin sijasta kysymysmerkki: kuk-KUU?

Soudan varovasti lähemmäs. Käki vaihtaa paikkaa. KUK-kuu! Kaikki hyvin. Ehkä kaiku, järvisalin poikkeuksellinen akustiikka, vain teki tepposet.

China Southern Airlinesin kone matkalla auringonnoususta Amsterdamiin Aulangonjärven yllä.

Kalatiirat liitävät matalalla, pareina. Vaivaton lento muistuttaa, mikä veneellä liikkumisessakin viehättää. Liki täydellinen kitkattomuus.

Ajatukset alkavat liukua omalla painollaan, vähät jäljellä olevat.

Ennen puoli viittä kasvaa korkealla vana. Olin luvannut itselleni kuvaamista paitsi laitteettoman aamun, mutta tarkistan kännykällä Flight Radar -palvelusta: China Southern Airlinesin Boeing 777-200LR. Lähtenyt Shanghaista eilen illalla, määränpäänä Amsterdam.

Koska oma kulkupelini on vain noin 80 metriä merenpinnan yläpuolella, en usko, että puikoissa oleva herra tai rouva Wang tai Zhou näkee. Irrotan silti oikean käteni airon pyyryltä ja heilautan.

Että tämmöistä meillä täällä Suomessa. You fly, I row, with airo! Kun ei kerran puuvenettä, niin puujalkavitsiä sitten, kielioppia uhmaten.

Juttu jatkuu faktalaatikon jälkeen.

Kahdeksan ”satamaa”

Hämeenlinnan kaupungin tarjoamia kaupunkiveneitä voi ottaa vapaasti käyttöönsä kahdeksalta rannalta. Lainaamista ei tarvitse kirjata mihinkään, eikä venettä voi varata.

Vene on palautettava samaan paikkaan. Laina-aikaa ei ole rajoitettu, mutta toivomuksena on, että vene palautetaan saman päivän aikana.

Varusteista soutuveneissä on valmiina vain airot, eli lainaaja tarvitsee omat pelastusliivit ja äyskärin.

Lainaveneitä on näillä rannoilla:

Aulangonjärvi, ulkoilumaja, neljä venettä – muilla rannoilla on yksi vene. Hämeensaari, uimahallin ranta. Kaupunginpuisto, Järvikuja. Alajärvi, Tervaniemi. Hauhon kirkonkylän ranta. Porrinahde. Iittalan Äimäjärvi, urheilukentän ranta. Lammin Ormajärvi. Katumajärvi, Solvik.

Lentokone heittää ajatukset lentokentälle, ajantappokahviin. Nyt ei aikaa tapeta, vaan eletään sitä, parasta aikaa.

Kurkotan repulle ja korkkaan Airamin. Kahvi, ruisleipä, vene – kesältä maistuvan onnen elementit.

Airot taas perätuhdolla katselen Lusikkaniemen suuntaan, taustalla nousee sumusta torni. Sitten Kärmeskalliolle päin.

Tästä maisemasta olisi moni valmis maksamaan, ja onkin. Minulle maksoi vain varhaisen heräämisen vaivan.

Käy kuten niin usein: ihminen tuntee maisemasta omistajuutta. Kunnes maisemaan sulautuu, ja egoistiset harhaluulot hälvenevät.

Oikeat omistajat ilmoittautuvat, kun vieras on kahvitellut. Kuikkapari ilmestyy tyhjästä. Läheltä nähtynä yllättävän isot linnut sukeltavat vaitonaisina, pitävät huolella turvavälin kahvikellujaan.

Aulangonjärven rantametsien upeasta äänimaisemasta voi nauttia parhaiten, kun antaa soutuveneen vain lipua hiljaa omia aikojaan.

Kesken toisen soutukierroksen pysähdyn taas, rehevän rantalehdon varjoon. Särkiparvi ponnistaa tämän tästä pintaan, ehkä petoa paossa.

Kahisee. Rantakiveltä tuijotetaan. Tuijotan takaisin.

Söpöistä söpöin ketunpoikanen siristelee vasta-aurinkoon, noin viiden metrin päässä. Kun sen taakse ilmestyy emo, kamerakännykän esiin kaivaminen käväisee mielessä, mutta vain käväisee.

Parhaat luontokuvat jäävät vain mieleen.

 

Aamusouteluun sopii hiljainen huopaaminen. Vastaliike.

Aikainen herääminen on vastarintaliikettä. Normiarjen runnovaa rytmiä vastaan.

Hitaasti edeten tajuaa, että järvi ei ole vain vetinen kuoppa. Se on järvi, koska taivas on sininen ja rannat ovat vihreät.

Kokonaisvaltainen paketti! Itsestäänselvyys, kuin vanha moottoripyörä, pitää välillä purkaa osiin, jotta hienouden tajuaa.

Helteisenkin viikon aikana järven pinta viilenee sen verran, että nousevan auringon lämpö tekee maisemaesteetikon iloksi eläväistä höyrytaidetta.

Aurinko nousee, mutta Kihtersuon rannan lähellä muut veneet vielä nukkuvat, osa vatsallaan.

Järvi hönkii höyryjään, tekee patsaita, pylväitä, pyörteitä.

Kesäaamu järvellä muuttuu koko ajan. Se on dynaaminen, toisin kuin staattinen kesäpäivä. Sekin on ihan kiva (kun marraskuuhun vertaa), mutta on se lopulta vähän tylsä, vähän liian valmis. HÄSA

Menot