fbpx
Kanta-Häme

Puoluejohtajat kehuvat Sipilän elettä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) pudotti lauantaiaamuna Ylen Ykkösaamussa uutispommin kertomalla majoittavansa turvapaikanhakijoita omaan Kempeleen-kotiinsa.

Muut puoluejohtajat kertovat arvostavansa Sipilän tekoa.

– Juha näyttää hienoa esimerkkiä, miten jokainen voi osallistua auttamiseen omalla tavallaan, omien voimavarojensa mukaan, kiittelee kokoomuksen puheenjohtaja

Alexander Stubb.

– Hallituksena ja ministereinä meillä on samalla laajempi vastuu ratkaisujen löytämisestä paitsi Suomea, myös muuta Eurooppaa ja lähialueitamme koskevaan ongelmaan. Tätä työtä teemme nyt hallituksessa yhdessä pääministerin johdolla, Stubb sanoo.

Maakuntamatkalla oleva SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoo avustajansa välityksellä niin ikään arvostavansa Sipilän elettä.

– Lähtökohtaisesti on hienoa, että kolmas sektori ja yksityishenkilöt ovat mukana auttamassa turvapaikanhakijoita. Toisaalta vastuu pitää olla kuitenkin myös yhteiskunnalla, joka määrittää turvapaikanhakijoiden vastaanotolle ja kohtelulle pelisäännöt. Näin taataan se, että heistä pidetään varmasti huolta, Rinne viestittää.

Myös vasemmistoliiton Paavo Arhinmäki on mielissään Sipilän ulostulosta.

– Vaikka pakolaisten auttaminen ei voi perustua vain ihmisten hyväntekeväisyyteen, on ollut hienoa nähdä, miten laajasti ihmiset ovat valmiita ja halukkaita auttamaan. Sipilän esimerkillä on suuri henkinen merkitys Suomessa. Se on vahva kannanotto humaanin ja solidaarisen Suomen ja maailman puolesta, Arhinmäki toteaa.

Vihreiden Ville Niinistö katsoo Sipilän toimineen hienosti henkilökohtaisen arvopohjansa mukaisesti. Hän kuitenkin kaipaa reagointia myös Suomen hallitukselta pakolaistilanteeseen.

– Iso-Britanniassa päätettiin antaa sata miljoonaa puntaa pakolaisleirien olojen parantamiseksi ja tilanteen helpottamiseksi. Suomen hallitus on voimakkaasti leikannut juuri näistä avustusrahoista, Niinistö muistuttaa.

Hän kertoo auttaneensa itse lahjoittamalla rahaa SPR:lle ja Kirkon Ulkomaanavulle sekä toimittaneensa vaatteita vastaanottokeskukseen.

– Olen myös selvittänyt käyntiä Turun Pansion vastaanottokeskukseen, jos siellä tarvitaan apua. Inhimillisen hädän edessä ei kannata olla myöskään hiljaa eli osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun on myös auttamista, Niinistö toteaa.

Kristillisdemokraattien Sari Essayah pohtii Sipilän pystyvän majoittamaan turvapaikanhakijoita kotiinsa, koska hänellä on useampi asunto.

– Se on ihan hieno asia, että näin on. Näkisin Sipilän avauksen ehkä enemmän signaalina tähän yleiseen keskusteluun, ja sellaisena se on äärimmäisen tervetullut. Mutta varmasti näiden asioiden hyvä hoitaminen on edelleenkin tuloksellisinta ja laadukkainta maahanmuuttoviraston organisoimana ja asiantuntijoiden tekemänä, Essayah sanoo.

Hän kertoo auttaneensa itse kotikunnassaan Lapinlahdella Afganistanista tulleita kiintiöpakolaisia viimeksi viime sunnuntaina seurakunnan ulkoilupäivän järjestelyissä.

– Tämäntyyppistä käytännön ruohonjuuritason kotoutustoiminnassa olen ollut mukana, Essayah sanoo.

Lännen Media ei tavoittanut lauantaina puoleen päivään mennessä perussuomalaisten puheenjohtajaa Timo Soinia, joka on parhaillaan ulkoministerikokouksessa Luxemburgissa. Myöskään RKP:n puheenjohtaja Carl Haglund ei tavoittunut aamupäivän aikana. LM-HäSa

Menot