fbpx
Kanta-Häme

Putkiremontti panee SPR:n talouden ahtaalle

Punaisen ristin Hämeenlinnan osasto on joutunut hankalaan tilanteeseen Palokunnankadun toimitilojensa linjasaneerauksen vuoksi.

Testamenttilahjoituksena saadussa huoneistossa ei putkia ole kuin pienen wc:n verran, mutta normaaliin tapaan kustannukset taloyhtiössä jyvitetään neliöiden mukaan.

– Meillä on tässä toistasataa neliötä, joten siitä aiheutuu meille noin 40 000 euron ylimääräinen rahoitusvastike. Ei me aivan tyhjätaskuja olla, mutta jos tyhjennämme vararahastomme, meiltä menee toimintaedellytykset.

– Me olemme katastrofitilanteissa ensimmäisenä auttamassa, eikä palaneen rivitalon vieressä seisovaa perhettä voi pyytää odottamaan, että saamme rahaston kuntoon, puheenjohtaja Markku Kytöpuu konkretisoi.

Lipas- ja remonttirahat erillään

Yhdistys on ideoinut monia keinoja, joilla toiminnan jatkuminen voidaan turvata. Maanantaina Hämeenlinnan kirkossa järjestetään kevätkonsertti, jonne toisen polven spr:läinen Milla Käyhty on koonnut tasokkaan esiintyjälistan.

– Olemme laskeneet, että jos kirkko tulee täyteen ja kaikki ostavat ohjelman, saamme kasaan neljäsosan putkiremontin kustannuksista. Emme rajoita kenenkään pääsyä kirkkoon, mutta toivottavasti ihmiset auttavat ohjelman ostamisella, Markku Kytöpuu vetoaa.

Puheenjohtaja vetää tarkkaa linjaa siitä, että ihmiset tietävät, mihin kohteeseen rahat päätyvät.

– Olemme Punainen Risti. Ihmisten pitää luottaa siihen, että punaiseen lippaaseen laitetut rahat menevät aina lyhentämättöminä hädänalaisten katastrofirahastoon, Kytöpuu painottaa.

– Rahan kerääminen putkiremonttiin on hieman raadollista, mutta osastolle välttämätöntä.

Kytöpuun mukaan yhdistys tarvitsee tiloja koulutuksien järjestämiseen.

– Vuokratilojen käyttö tulisi liian kalliiksi. Meillä on myös myymälä ja työllistetty henkilö, joka pyörittää käytännön asioita. Vapaaehtoisia ei voi liikaa kuormittaa muilla asioilla kuin toiminnan varsinaisella sisällöllä, muuten he väsyvät.

Ensiapukoulutus lukiolaisille?

Kevätkonsertin lisäksi tiistaina järjestetään salsatapahtuma Kaurialan koululla. Lisäksi Punaisen Ristin viikolle on suunnitteilla varainkeruutapahtumia.

Osasto on lähettänyt myös kaupunginhallitukselle anomuksen putkiremonttiin osallistumisesta.

– Saamme normaalin avustuskäytännön kautta tukea henkisen tuen ryhmällemme, mistä olemme kiitollisia. Putkiremontti on kuitenkin poikkeustapaus.

– Olemme esittäneet, että vastineeksi tuesta järjestäisimme valmistuvien lukioluokkien oppilaille ensiapukoulutuksen. Toinen idea olisi järjestää hoitolaitosten vanhuksille ulkoilutusta, Kytöpuu kertoo. (HäSa)

SPR:n Kevätkonsertti Hämeenlinnan kirkossa ma 7.5. klo 19. Esiintyjinä Sibelius-opiston musiikkileikkikoululaiset, Osku Paappanen, Vanajan Nuorisokuoro, Aleksi Aromaa, Antti Paranko, Elina Orkoneva, Hämeenlinnan Mieskuoro ja kirkkoherra Kari Koivu. Ohjelma 15 euroa.

Menot