Kanta-Häme

Puukotus, takaa-ajoja, rattijuopumuksia... Taparikollisen tuomio ei alentunut hovissa

Turun hovioikeus ei muuttanut hämeenlinnalaiselle 27-vuotiaalle miehelle lähes 30 rikoksesta annettua vuoden vankeustuomiota.

Mies oli valittanut viime vuoden syyskuussa saamastaan tuomiosta ja vaatinut rangaistuksen alentamista.

Oikeudessa käsiteltiin miehen edesottamuksia viime vuoden tammi- ja heinäkuun väliseltä ajalta. Vakavimmat syytteet koskivat pahoinpitelyä, virkamiehen väkivaltaista vastustamista sekä kahta törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.

Mies oli viiltänyt naista puukolla kylkeen hämeenlinnalaisessa ravintolassa vuoden 2015 ensimmäisenä päivänä.

Heinäkuussa 2015 mies oli Iittalassa tehdyn näpistyksen jälkeen ajanut autolla poliiseja pakoon Nurmijärvelle asti, jossa vasta toinen piikkimatto pysäytti pakenijan. Vain muutamaa päivää myöhemmin sama mies ajoi varastetulla autolla poliiseja pakoon Helsingissä.

Mies tuomittiin lisäksi muista liikennerikoksista, rattijuopumuksista, ajo-oikeudetta ajamisista, ajoneuvon käyttövarkaudesta, huumausaineiden käyttörikoksista ja bensiinin näpistämisestä. Häneltä on myös neljä kertaa otettu puukko pois yleisellä paikalla.

Mies oli lähes kaikki rikokset tehdessään vielä edellisen ehdonalaisen tuomionsa koeajalla.

Sama mies on aiemminkin tuomittu väkivaltaisista rikoksista.

Vuonna 2009 hän sai neljän vuoden vankeustuomion Ojoisilla sijaitsevassa ravintolassa tapahtuneesta tapon yrityksestä. 

Seuraavan kerran mies on oikeudessa rikoksista syytettynä huomenna torstaina. HäSa