Kanta-Häme

Puutarha löysi uudet yrittäjät

Yhtiönpuiston puutarhan alueelle on löytynyt uudet yrittäjät. Forssalaiset Mikko Koivula ja Tero Ahtola ovat ostaneet Flopak Oy:n konkurssipesältä perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun kaupungin vuokratontilla sijaitsevat kasvihuoneet ja muut rakennukset.

Koivula sanoo suunnitelmien alueen kehittämisestä tarkentuvan kevään mittaan.

– Kasvihuoneisiin sopisi hyvin esimerkiksi yrtti- tai erikoistomaattien kasvattaja. Kukkakauppakin sopisi. Osa kasvihuoneista menee joka tapauksessa vuokralle. Etsimme useampia vuokralaisia. Suunnitelmat ovat vielä osittain kesken. Itse emme lähde kasvihuoneviljelijöiksi, Koivula sanoo.

Vuokralle on tulossa myös kylmäsäilytystiloja, viljelypalstoja kasvihuoneista, sekä piensäilytystiloja. Koivula arvioi, että noin sadan neliömetrin suuruisella sipulivarastona käytetylle kylmävarastolle löytyy kysyntää.

Koivulalla on itsellään Matkussa toimiva kuorimo, joka toimittaa Forssan seudulle laitoskeittiöihin kuorittuja perunoita ja porkkanoita. Tähän yritystointaan Koivula ei tarvitse puutarhan aluetta.

– Puutarha sijaitsee erinomaisella paikalla Yhtiönpuistossa keskellä Forssaa ja tarjoaa monia mahdollisuuksia. Pääasia, että paikka saadaan taas elämään. Alueen rapistumista oli sääli katsella, Koivula sanoo.

Koivula sanoo, että paikkoja aletaan panna pikku hiljaa kuntoon ja yleisölle alue aukeaa näillä näkymin loppukesästä tai syksyllä. Kevät ja ainakin alkukesä kuluu paikkojen saamisessa kuntoon.

Ahtola on myös yrittäjä putkiremontteja tekevässä forssalaisessa TA-Fiksauksessa.

Forssan kaupunki myi Yhtiönpuiston äärellä sijaitsevan vanhan kasvihuoneensa Forssan Puutarha Oy:lle ja vuokrasi yhtiölle vuonna 1983. Vuonna 1997 kasvihuone rakennuksineen siirtyi Flopak Oy:lle, jolloin yrityksestä tuli myös maapohjan vuokralainen.

Flopak meni konkurssiin vuoden 2014 alussa. Tämän jälkeen konkurssipesä ja kaupunki ovat neuvotelleet rakennusten myynnistä ja alueen vuokrauksesta uudelle yrittäjälle.

Viime maanantaina kaupunginhallitus hyväksyi alueen vuokrauksen perustettavan osakeyhtiön nimiin vuoden 2050 loppuun. (HäSa)