Kanta-Häme

Pyöräilijätkin haluavat ajaa yksisuuntaista

Yksisuuntaiset pyörätiet kadun oikealle puolelle ja risteyskohtiin selkeät merkinnät väistämisjärjestyksestä. Pyöräilijän asema liikenteessä paranisi jo näillä toimenpiteillä tuntuvasti, Pyöräliitossa uskotaan.

Pyöräilijöiden etujärjestö esitteli keväällä omat ehdotuksensa uusiksi, pyöräilyä edistäviksi liikennemerkeiksi, jotka pitäisi toteuttaa tieliikennelain uudistuksen yhteydessä. Ainakin pyöräkadusta kertova merkki on myös toteutumassa.

– Ministeriön merkkiesitys on vielä parempi kuin omamme, toiminnanjohtaja Matti Koistinen tietää.

Pyöräkatuja on käytössä Hollannissa, Belgiassa ja Saksassa. Niillä muiden ajoneuvojen on sopeutettava nopeutensa pyöräilijöiden vauhtiin. Meillä pyöräkatuja on kaavailtu Helsingissä, Oulussa ja Joensuussa.

Koistinen toivoo, että liikenneympäristö selkeytyisi uudessa tieliikennelaissa.

– Pyöräilystä pitäisi tulla osa normaalin oikeanpuoleisen liikenteen logiikkaa. Eli pyörätiet olisivat yksisuuntaisia ja ne olisivat kadun oikealla puolen.

– Tämä lisäisi merkittävästi turvallisuutta risteyksissä, helpottaisi pyöräliikenteen järjestelyjen toteutusta ja tekisi liikenteestä sujuvampaa.

Yksisuuntaisuuden kanssa hieman ristiriitainen on esitys liikennemerkistä, jolla pyöräily sallittaisiin ”vastakarvaan” muille ajoneuvoille yksisuuntaisiksi merkityillä kaduilla.

Tämäkin järjestely on käytössä joissakin Euroopan maissa ja Suomessa Oulussa, jossa Pakkahuoneenkatua saa polkea kumpaankin suuntaan välillä Rantakatu–Uusikatu. Kokeilu kestää kesän ajan.

Eniten pyöräilyn ja muun liikenteen välistä suhdetta vaikeuttavat risteysten epäselvät ja mutkikkaat väistämissäännöt.

Ennakkotietojen mukaan liikennelakityöryhmä olisi selkeyttämässä sääntöjä. Pyörätien jatke merkittäisiin ainoastaan silloin, kun pyöräilijällä on siinä etuajo-oikeus. Tämä osoitettaisiin risteävää tietä lähestyvälle ajoneuvolle kärkikolmiolla tai stop-merkillä.

Esitetyn kaltaista Pyörätien jatke -merkkiä käytetään Belgiassa. LM-HäSa

Päivän lehti

1.6.2020