Kanta-Häme

Pyöräriksa villitsee jo Riksussa

Ensi kesänä Riihimäen katukuvaa piristää Kanta-Hämeen ensimmäinen pyöräriksa. Satulassa istuvan luotsin työtä keventää sähkömoottori, jonka voimin kahden kyydittävän vanhuksen kuljettaminen sujuu mäessä kuin mäessä.

– Näin televisiouutisista kevennyspätkän Tampereen pyöräriksoista, jollainen pitää ehdottomasti saada meille, kertoo liikunnanohjaaja Tanja Viitamäki Kotokartanosäätiöstä.

Mainio menopeli keräsi ympärilleen aika lailla uteliaita, kun säätiö esitteli mallikappaletta keskiviikkona ikääntyneiden messuilla Riihimäellä.

Tampereelta lainaan tuotua riksaa ei päässyt kokeilemaan, mutta käyttötarkoituksen selvittyä ensimmäiset innokkaat kyselivät jo, miten vapaaehtoisluotsiksi voi ryhtyä.

Pyöräriksan ajatus on tarjota kyyti vanhuksille, joille ulkoilu ja liikkuminen muuten on jo hankalaa. Polkijaksi sähköavusteisen pyörän satulaan kiipeää pyöräluotsi.

Riksaa Riihimäellä tutkaillut Pentti Haapala pohdiskeli, ettei kahden vanhuksen ulkoiluttaminen yhtä aikaa olisi yhtään hullumpi ajatus.

– Uramokodin asukkaista moni voisi mielellään käydä vaikka Uhkolan kioskilla tai kaupungilla, jonne emme kävellen tai pyörätuolilla pääse, mietti ahkera ulkoiluttaja.

Mukava päämäärä, raitis ilma ja hauska seura yhdistyvät, kun kolmen porukka liikkuu riksalla.

– Ikääntyville ulkoilu on äärettömän tärkeää. Tässä kyydittävät pääsevät ulos ja ehkä jo eläkkeellä oleva pyöräluotsi kuntoilemaan, tiivistää Kotokartanosäätiön toiminnanjohtaja Raija Sinimaa.

Hankintahinta on huomattava, joten nyt Kotokartanosäätiö käynnistää hyväntekeväisyyshuutokauppaa kerätäkseen varat kokoon.

– Keräämme lahjoituksia keväällä pidettävään huutokauppaan. Olemme varmoja, että tuloilla hankittu riksa saa ihmiset jo ensi kesänä hymyilemään liikkuessaan katukuvassa, Raija Sinimaa kertoo.

Riihimäki on yksi niistä paikkakunnista, joilla maailmaa valloittava hauska ja hyödyllinen uusi vapaaehtoisvoimin pyörivää toimintaa käynnistetään.

Pyöräliitto vauhdittaa pyöräriksojen hankintaan valtakunnallisella Pyörällä kaiken ikää -toiminnallaan.

– Tampere oli ensimmäinen paikkakunta, jolle riksoja hankittiin viime vuonna. Nyt käytössä on neljä vanhusten palvelutaloilla lainattavissa olevaa pyörää, kertoo projektipäällikkö Mira Kokko Pyöräliitosta.

Pyöräliitto järjestää vapaaehtoisille koulutuksen, mutta pyörien hankinta hoidetaan paikkakunnilla omin voimin.

– Kun riksatoiminta käynnistyy, sitä ohjaa paikkakunnalla pyöräkapteeni ja kyyditykset hoitavat pyöräluotsit.

Parhaillaan maailmalta odotellaan Suomeen nettisivustoa, jolla kyytijät ja kyydittävät löytävät toisensa.

– Toistaiseksi kyytiä voi kysellä vapaaehtoistyötä järjestäviltä. Tuttavaverkostot, palvelutalot, kotipalvelu ja eri yhdistykset ovat tärkeitä linkkejä, Mira Kokko kertoo. HÄSA