Kanta-Häme

Pysäköintivertailu etenee

Ydinkeskustan pysäköintiratkaisua viedään eteenpäin siltä pohjalta, että torinaluspysäköinnin ja linja-autoasemalle kaavaillun pysäköintilaitoksen kannattavuudesta tehdään vertailua.

Yhdyskuntalautakunta päätti asiasta tiistaina.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi maanantaina ponnen, jonka mukaan käytännön rakennustoimiin ei kuitenkaan tule ryhtyä ennen kuin Engelinrannan osayleiskaava on valmistunut ja myös moottoritien katteen liikennevaikutuksista on tietoa.

Tämä sisältyi osin jo yhdyskuntalautakunnan päätösesitykseenkin.

Yhdyskuntalautakunta hyväksyi myös Hämeenlinnan Pysäköinti oy:n esityksen, että yhtiölle vuokrataan useita pysäköintialueita keskustan tuntumasta.

Niitä ovat Hämeensaaren pysäköintialue, Vanajantien kulmauksen pysäköintialue ja alue Hämeenkujan varrella.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että pysäköinti näillä alueilla muuttuu maksulliseksi.

Pysäköintiyhtiö tutkii maksullisuuden vaikutuksia nykyisiin pysäköintilaitoksiin. (HäSa)