Kanta-Häme

Raatihuone kutsuu tanssiin

Tässä jutussa oli tarkoitus etsiä Raatihuoneen poliittista henkeä ja tutkia yön herättämiä tunteita siitä, millainen viisaus valtuustosalin seinämiin on pinttynyt.

Rakennus on kaupungin paraatiolohuone. Paitsi että se on edustustila, se on päätöksenteon paikka. Siellä sijaitsee valtuustosali, ja valtuustosalissa jos missä pitäisi olla jälkiä viisaudesta.

Raatihuone päättää kuitenkin heti toisin. Se hurmaa välittömyydellään ja riisuu ennakkoasetelmista. Poliittisella hengellä ei ole enää mitään mahdollisuuksia.

Eletään kaupungin 375-vuotisjuhlavuotta. Raatihuoneen historia ei toki ulotu niin kauas. Itse asiassa tämä vuonna 1888 valmistunut talo on kaupungin raatihuoneista järjestyksessä neljäs.

Ulkona kaupunki elää kesäiltaa, kiireetöntä ja vielä valoisaa. Kuolleeksi haukuttu tori on – kerrankin – täynnä elämää.

Avataan ovi ja astutaan sisään.

Raatihuone on julkinen tila, johon yleisö pääsee nykyään usein. Verkatehtaan valmistumisen jälkeen talo suljettiin vuosiksi musiikilta, mutta nyttemmin panna on peruttu.

Kun talossa tapahtuu, se täyttyy askelista, tungoksesta ja puheensorinasta niin, ettei katse tarkennu yksityiskohtiin.

Kesäkuisena helleiltana uusrenessanssirakennus tyhjenee ja seestyy. Silmä poimii pääportaikon kaiteiden nuppien sirouden, koristeelliset seinät ja salonkien vinoon asetetut peilit, joista itsensä näkee vain, jos perääntyy kauemmas.

Talo on kuin iso kameerintaneula. Ei, vaan iso korurasia.

Kokousisäntä Jaakko Vahtokari johtaa vielä ennen lähtöään kierroksen kellariravintolassa eli entisissä halkoliiterissä ja putkassa sekä kokoustiloissa. Viimemainitut ovat aikoinaan palvelleet niin pormestarin kuin kaupunginviskaalinkin työhuoneina.

Talossa ovat aikojen saatossa toimineet myös muun muassa rahatoimikamari, huutokauppasali ja näytelmäseura.

– Kun kirkkoa remontoitiin, täällä pidettiin seurakunnankin tilaisuudet, Vahtokari kertoo.

Ei ihme, ettei täällä väreile erityisesti poliittinen henkäys.

Leiri tehdään juhlasalin parvelle. Sitten lähdetään tarkemmalle tutkimusretkelle. Hellepäivän kuumuus nousee kattoa kohti. Villasukat ovat turhat: ylemmissä kerroksissa ei todellakaan tule yöllä kylmä.

Pormestarinhuoneen seiniltä tuijottavat presidentit, ja kaikkialla on taidetta. Kaikkialla on myös todella siistiä ja puhdasta. Mitä tahansa esillä on, se on aseteltu millilleen oikein.

Talossa on avaruutta, josta aula ei kerro. Ovien takana ja portaikkotasanteiden varjoissa lymyilee neuvotteluhuoneita, näkymättömiä portaikkoja ja käytäviä, joihin ei tavallisesti pääse.

Nyt pääsee.

Viehko symmetria kattaa melkein koko talon. Jos parvella on pyöreä laivanikkuna, jossain muuallakin epäilemättä on.

Talon toisesta päästä löytyykin portaikko, jonka yläpäässä on kapea käytävä. Sen päässä puolestaan on pikkuruinen huone, johon on aseteltu karvalankamatto, pyöreä pöytä ja kaksi tuolia vastakkaisilla puolilla.

Marika: – Mihin ihmeeseen tätä mahdetaan käyttää?

Susanna:– Kutupaikkana ehkä?

Romantiikan näyttämö tai kuulusteluhuone? Molemmat sopisivat siihen, mitä tämä talo on nähnyt.

Juhlasalissa hämärtää, vaikka ulkona on yhä aurinkoinen kesäilta. Aivan kuin tässä tehtäisiin aikamatkaa kauas historiaan.

M:– Hämeenlinnassa on valtavasti historiaa, mutta se ei vain näy mihinkään. Siitä on vaikea saada tietoa.

S:– Niin, historia on piilossa rakennusten sisällä.

M:– Kukaan ei vapaaehtoisesti kerro siitä mitään. Jos haluaa tietää jotain, on itse selvitettävä.

Kun katsellaan kaupunkia juhlasalin ikkunoista, ollaan paraatipaikalla. Kirkkopuiston paviljongit ovat täynnä elämää, leppoisaa ja kiireetöntä kesäillanviettoa.

M:– Hyvä, että paviljongit on sentään saatu käyttöön.

S:– Niin, vaikka siitäkin aikanaan väännettiin kättä.

Takana olevan kirkon arvokkuus ei rapise pisaraakaan, vaikka paviljongit toimivat kahvilana ja terassina. Päinvastoin, näkymä on varsin, no kaupunkimainen.

Ikkunoiden alla avautuu tori, laaja ja avara kuin Pohjanmaa. Aika kauniskin täältä katsottuna.

M:– En ymmärrä, miksi tämänkokoiseen kaupunkiin tarvittaisiin toriparkki.

S:– Jos pysäköintitilaa tarvitaan, niin miksei tosiaan rakennettaisi muualle? Mieti nyt vaikka linja-autoaseman tonttia, sinne se istuisi hyvin.

Maininta linja-autoasemasta haastaa pohtimaan kaupunkikuvaa ja sitä, miten arvot muuttuvat vuosikymmenten varrella.

S:– Miten paljon täältä onkaan aikanaan tuhottu vanhoja puurakennuksia. Tilalle on rakennettu ties mitä betonilaatikoita.

M: – Nyt päästään asiaan. Esimerkiksi se talo, jossa Jean Sibelius enimmän osan lapsuudestaan asui, jyrättiin muitta mutkitta 1980-luvulla. Tällaisesta Hämeenlinna tunnetaan. Välinpitämättömyyden historiaa.

Ensimmäinen raatihuonekin, Pietari Brahen käskystä 1600-luvulla rakennettu, tuhoutui, koska siitä ei pidetty huolta.

Nykyään historia säilyäkseen siirtyy onneksi vaikka pyörien päällä, kuten Hallituskatu 28:ssa sijainnut puutalo, joka nykyään on Niittykadulla.

Toisaalta suojelua kaivataan rakennuksille, jotka edustavat kenties aikaansa, mutta eivät varsinaisesti hivele kaupunkikuvaa. Niin kuin nyt vaikka se linja-autoasema.

S:– Mistähän vuosikymmenten päästä kiivaillaan? Halutaanko silloin suojella kauppakeskuksia vai mitä?

M– Raha puhuu. Rahaa liikutelleen kamreerin kammari täällä Raatihuoneessa on huomattavasti suurempi kuin vaikka pormestarin.

Raastupa puolestaan on mahtunut nykyisten yleisönaulakoiden paikalle.

Muutos. Se on kaupunkilaisille aina niin kovin vaikea asia.

Mutinoilta ei säästytty, kun Raatihuone vuonna 2008 tehdyn julkisivuremontin yhteydessä palautettiin alkuperäiseen väriinsä. Ajatus okranvärisestä edustusrakennuksesta ei sopinut kaikille.

Mutta entä nyt – kuka edes muistaa entistä väriä?

Samanlainen reaktio koettiin, kun uuden maakunta-arkiston julkisivu kuvioineen paljastui kaupunkilaisille. Kun ihmiset olivat aikansa huutaneet tyrmistystään, ryhdyttiin kauhistelemaan sitä, että viereen rakennettu Mehiläisen talo peitti osan erikoisen hienosta julkisivusta.

Nyt kaupunkilaisten hampaissa on Goodman, tuo omituisen värinen legokyhäelmä.

Onneksi aika on kaupungin puolella. Se on paras liennyttäjä.

Valtuustosali on, ehkä yllättäen, Raatihuoneen tylsin kolkka.

Viisauden lähteen sijaan valtuustosalista löytyy kannukaupalla mansikkavettä. Se on yhä tuoretta ja hyvää.

Pormestarin huoneessa pällistelevät entiset presidentit sopivan kellastuneina. Muissa hiljaisissa huoneissa seiniä peittää taide. Teoksissa esiintyy muun muassa Hämeenlinna eri vuosisatoina.

Kuvista erottuvat niin ammoin puretut tai muuten tuhoutuneet puutalot kuin nämä säilyneetkin, kuten Palokunnantalon, Raatihuoneen ja lääninhallitusrakennuksen muodostama talovanhusten linja.

M:– Raatihuoneessa ollaan aika lähellä kaupungin keskipistettä.

S:– Napaa.

M:– Niin.

S:– Mitä julistaisit juhlasalin parvekkeelta?

M:– Mmmm, en tiedä. Ehkä sen, mitä Claes Andersson sanoi taannoin Helsingin Sanomissa. Jos hän olisi nainen, hän olisi vapaa ja raju. Sen ylistystä voisin nyt yöhön huutaa. Se pätee kaikkiin.

On torstai-ilta ja kello käy kohti iltayhtätoista. Tori tyhjenee vähitellen.

Valkotukkainen nainen kulkee kirkkopuistossa kävelykeppi toisessa ja pussi toisessa kädessään. Kai puistosta arkenakin pulloja löytyy.

Raatihuone on pimeä ja lämmin. Pahvi-Sibelius seisoo salin nurkassa kuplivalla täytetty lasi koholla, ja flyygeli odottaa soittajaa. Juhlasali kutsuu tanssiin.

Avaruus ja pyöriminen humalluttavat. Tällä parketilla tekisi mieli hulmuta iltapuvussa karnevaalinaamio kasvoilla.

M– Niin sitä vain matkustelee katsomaan palatseja Keski-Eurooppaan, vaikka aivan lähellä on jotain tällaista. Tänne pitäisi tehdä kiertokäyntejä.

S:– Mikä sattuma, että meillä molemmilla on juuri tänään leveähelmainen mekko.

Aamuyöllä kello kahden tietämissä nauru kaikuu rakennuksen jokaisesta seinänkaistaleesta. Tyhjä talo kertaa äänet, ja paholaismainen rätkätys kiertää koko talon.

Minkä tahansa jutun hauskuus kertautuu yöaikaan.

Tyhjänä Raatihuone keskittyy imemään ja toistamaan ääniä: kaikki, mitä ikkunoiden alla ulkona tapahtuu, kuuluu vaivatta sisään. Ja kaikki mitä sisällä tapahtuu, kiertää koko talon. Kuten juuri on todistettu.

Jos täällä liikkuisi joku, sen kuulisi.

Vaan ei liiku. Yö on pimentänyt kaupungin, mutta ulkovalot paistavat juhlasalin ikkunoista sisään ja luovat tummuudeltaan erisävyisiä varjoja. Ne ovat pehmeitä, eivät lainkaan pelottavia.

Aamu saapuu valona ja uusina ääninä: lintujen raakuntana ja torikahviloiden tuolien raahauksena. Lakaisinkone luuttuaa katua.

Äkkiä kello on kuusi.

Raatihuonekin herää uuteen päivän kolahdellen.

Alakerrassa kerätään astioita edellisen päivän tapahtuman jäljiltä, ovet narahtelevat ja askeleet kaikuvat käytävillä.

Selkää kolottaa juhlasalin parven lattialla nukutun yön jäljiltä.

Raatihuoneen ravintoloitsija Pirjo Päivärinta on kattanut yövieraille aamiaisen alakertaan. Toivotetaan huomenet ja hierotaan unihiekkaa pois silmistä. Entinen halkovaja näyttää kaikkea muuta kuin halkovajalta.

– No, tapasitteko meidän kummitusta? Päivärinta tiedustelee.

M ja S:– Mitä?! Onko täällä kummitus – meille sanottiin, ettei olisi. Millainen se on?

– On, on. Valmiiksi katetuista pöydistä häviää välillä aterimia ja muuta pientä, Päivärinta sanoo. (HäSa)

Minkä paikan yötunnelmasta sinä haluaisit lukea? Ehdota sähköpostitse susanna.kinnari@hameensanomat.fi tai marika.riikonen@hameensanomat.fi