Kanta-Häme

Raha ratkaisee VR:llä - #haluanjunaan

Hämeenlinna on liian lähellä. Tältä kuulostaa kaupungin tunnuslause, kun sitä tarkastelee uudistusten kanssa painivan VR:n valkovihreiden lasien läpi.

VR:n matkustajaliikenteen johtaja Maisa Romanainen totesi tiistaina Verkatehtaan Lasipihalla pidetyssä #haluanjunaan-yleisötilaisuudessa muutaman sadan ihmisen edessä, että 4 minuutin aikataulumuutos ei sovi rakenteeseen kovin helposti.

– IC:n pysähtyminen useammin Hämeenlinnassa olisi mahdollista, jos kaluston määrä olisi isompi, raidekapasiteetti parempi ja lipunhinta moninkertainen, hän totesi.

Se oli lyhyt vastaus 3 000 nimeä juna-adressiin keränneen Matti Palosuon tiedusteluun, että eikö keskimäärin kolmen minuutin pysähdys Hämeenlinnassa ole todellakaan mahdollista.

– VR:n oma virhemarginaali on suurempi kuin kolmen minuutin pysähdys, maakuntajohtaja Anna-Mari Ahonen sivalsi.

VR:n kaukoliikenteen johtaja Antti Tuominen on sanonut, että VR:lle on kannattavampaa, jos junasta ostetaan paikka Helsingistä Ouluun saakka. Jos paikka ostetaan vain Hämeenlinnaan asti, kukaan ei todennäköisesti osta siitä eteenpäin.

Rivien välistä saattaa olettaa, että VR pitää hämeenlinnalaisia vähemmän arvokkaina matkustajina, jotka tuovat valtionyhtiön kassaan vähemmän rahaa kuin pääkaupunkiseudulta pohjoiseen matkaavat.

– Yhtiö toimii kilpailulla ja markkinoilla. Euro on kuitenkin euro, Tuominen myönsi.

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio kiitteli VR:n kaksikkoa rehellisyydestä.

– Hyvä kun sanoitte ääneen, että hämeenlinnalaisten status on laskenut.

Maakuntajohtaja Ahonen ei sanoja säästellyt.

– Eikö tässä voi rehellisesti tunnustaa, että VR on tehnyt niin sanottujen kompromissien sijaan ison virheen, hän grillasi ja viittasi joulukuussa Hämeenlinnassa alkavaan neljään taajamajunavuoroon.

Hän painotti, että hämeenlinnalaiset eivät pyydä yhtään lisävuoroa tai -vaunua vaan pientä pysähdystä Hämeenlinnassa.

– Mitä kompromisseja VR on tehnyt? Me joudumme kustantamaan, että kaikilla muilla on nopeampi ja halvempi juna alla, Susanna Hietanen sanoi yleisöstä.

Kaupunginjohtaja Timo Kenakkala muistutti, että Hämeenlinna oli vielä vuosi sitten houkuttelevampi kaupunki sijaintinsa ja saavutettavuutensa vuoksi.

– Junavuorojen karsinta oli selvä isku saavutettavuuteen. Meillä on asemanseudulle tulossa 3 000 asuntoa, se tarkoittaa ainakin 7 000 mahdollista uutta asiakasta aivan juna-aseman läheisyyteen. Myös Kantolan tapahtumapuisto näkyy VR:n asiakaskunnassa.

Helsinki-Tampere-väli on Romanaisen mukaan pullonkaula junaliikenteessä.

– Se ratkotaan taajamajunilla. Lisää vaunuja voidaan järjestää, mutta lisää ruuhka-ajan vuoroja ei.

 

VR:n rummuttamaan raidekapasiteetti-puheisiin kyllästynyt Kari Kaartinen ihmetteli, mihin kapasiteetti on kadonnut.

– Ehkä joku on vienyt pätkän kiskoista pois, panelisti piikitti aplodien arvoisesti.

Hämeenlinnan teatterin johtaja Kirsi-Kaisa Sinisalo vertasi Hämeenlinnan tilannetta Juhani Ahon romaaniin Rautatie (1884), jossa juna erottaa syrjäseudun ja vauraiden rintaman.

– Olisivatko tarinan syrjäseutulaiset Matti ja Liisa, jotka eivät ole junaa nähneetkään, tulevaisuuden hämeenlinnalaisia?

Antti Tuominen vakuutteli, että Hämeenlinnassa on edelleen yhtä hyvät ruuhka-ajan mahdollisuudet kuin ennenkin.

– Olemme tehneet laskelmia, kuinka saisimme järjestettyä suoria taajamajunavuoroja ilman vaihtoa Riihimäessä. Meillä on valmis malli, että keskipäivään saataisiin lisää vuoroja.

– Itselleen sika vahinkoa tekee, kun se kuppinsa nurin kaataa, yleisössä ollut Timo Kaunisto vertasi VR:ää sananlaskun hahmoon.

– VR:lle kiitokset siitä, että se on ryhdistänyt hämeenlinnalaisia. Kun hämäläisen herättää, siitä voisi saada itselleen elinikäisen ystävän tai vihamiehen.

Taistelu pääradan kolmanneksi vilkkaimman aseman puolesta jatkuu. HäSa