Kanta-Häme

Rahaa kerätään Filippiineille

Hyväntekeväisyysjärjestöt ovat alkaneet kerätä rahaa Filippiinien Haiyan-taifuunin uhreille. Kehitysyhteistyöjärjestö Plan Suomi on lahjoittanut katastrofin hätäapuun 50 000 euroa ja valmistautuu lähettämään asiantuntijoita tuhoalueille. Planin keräykseen voi osallistua tekstiviestillä tai tilisiirrolla.

Suomen Punaisesta Rististä kerrotaan, että lipaskeräykset aloitetaan tällä viikolla useissa kaupungeissa. Maanantaina keräykset saatiin järjestön mukaan käyntiin Turussa ja Tampereella. Keräystä valmistellaan myös Hämeenlinnassa.

Myös Kirkon Ulkomaanapu, Pelastakaa Lapset ja maailmanlaajuinen World Vision ovat aloittaneet omat keräyksensä. Sisäministeriö on lähettänyt Filippiineille kolme pelastusalan asiantuntijaa. (STT–HäSa)

Hämeenlinnassa vapaaehtoisia kutsutaan auttamaan ja toimimaan lipaskerääjinä perjantaina ja lauantaina 15.-16.11. Ilmoittautua voi Punaisen Ristin Hämeenlinnan osaston toimistoon Palokunnankatu 20 A joka päivä klo 9-15, p. 03-6824334 tai keräysvastaava Inna Niskaselle p. 040-5816000.