Kanta-Häme

Rakennuttajalle avautui kokonaan uusi maailma

Moni on hämmästynyt, kun on kuullut Kirsi Ojansuu-Kauniston suunnitelmasta ryhtyä itse rakennuttamaan pienkerrostaloa nykyisen kotinsa paikalle Myllymäkeen.

Hän on itsekin hyvin ihmeissään ja vähän peloissaankin.

– Onhan tämä minulle iso oppimisprosessi. Itse olen aina työskennellyt julkisen sektorin palveluksessa. Minulla ei ole yrittäjäkokemusta. Aikaisemmin ei ole tullut mieleenkään ryhtyä yrittäjäksi.

Kaikki lähti siitä, ettei Ojansuu-Kaunisto saanut liian suureksi ja kalliiksi käynyttä omakotitaloaan kaupaksi.

– Minulle sanottiin, että myy se tonttina, koska siinä on pienkerrostalon kaava. Mietin sitä pari viikkoa, mutta ajatus ei tuntunut hyvältä.

Hän arvelee, ettei kaikkien mieleen tule mahdollisuus rakennuttaa itse.

– Monesti varmaan myydään mieluummin tonttina grynderille.

Paljon vielä auki

Ennen joulua Ojansuu-Kaunisto lausui ensimmäistä kertaa ääneen ajatuksen, että mitä jos ryhtyisi itse grynderiksi.

Hanke sai tuulta siipiensä alle, kun aviomies Timo Kaunisto ei tyrmännyt ideaa, vaan suorastaan kannusti.

Nyt suunnitelma on jo pitkällä. Arkkitehti Jari Helminen on piirtänyt seitsemän huoneiston pienkerrostalon. Kaavanmukaisesti siihen on tulossa kaksi ja puoli kerrosta.

Nyt odotellaan, koska rakennusvalvonta ehtii tutustua suunnitelmiin ja mahdollisesti hyväksyä ne.

– Aikataulu ei ole vielä selvillä, mutta toivon, että talo olisi valmiina vuoden 2015 aikana. Kaikki on kiinni ennakkomarkkinoinnista. Puolet asunnoista pitää olla varattuina, jotta hanke etenisi.

Monta kysymystä on silti vielä ratkaisematta.

– Esimerkiksi rahoitus. Mistä saan riittävästi vakuuksia, en halua panna sukulaisten omaisuutta lainan pantiksi?

Kokemus ei paina

Ojansuu-Kaunistolle on sanottu, että mikäpä hänen on rakennuttaa, kun hänellä on siihen varaa.

– Sehän ei pidä paikkaansa. Minullahan on velkaa nykyisestäkin talosta. Sen takiahan olen koko hankkeeseen ryhtynyt, että saan samalla myös itselleni pienemmän asunnon Hämeenlinnasta.

Tarkoituksena on rakennuttaa pienkerrostalo nykyisen omakotitalon paikalle Tykistötielle.

– Tietenkin haluan sinne ekologiset ratkaisut kuten maalämmön ja myös aurinkopaneelit.

Rakennuttajana Kirsi Ojansuu-Kaunisto on täysin kokematon.

– Sain neuvon kääntyä Linnan kiinteistökehityksen puoleen. Sieltä on mahdollista saada pakettina apua eli vaikka koko KVR-urakka niin, että apua tulee myös hankkeen kilpailuttamisessa, urakkasopimuksen teossa ja vastuullisen rakennusmestarin valinnassa. Tosin kaikkihan tässä maksaa.

Rikastuuko rakennuttaja?

Tästä päästäänkin asuntojen hintaan ja rakennuttajan mahdolliseen rikastumiseen.

– Olen miettinyt, mitä ihmiset sanovat, kun asunnoista kuitenkin pyydetään saman tason hintoja kuin tuolla alueella muutenkin. Mitä sanotaan vihreydestäni ja siitä, että olen aina puhunut kohtuullisuudesta?

Ojansuu-Kaunisto on myös vastustanut moottoritien katetta. Nyt se kuitenkin nostaa neliöhintoja Myllymäessä.

– Hintaa voi ainakin perustella laadulla, kun grynderi aikoo itsekin asua talossa. Huono laatu osuisi omaan nilkkaan. (HäSa)

Päivän lehti

1.6.2020