Kanta-Häme

Rakenteista löytyi sieniä

Wetterin toimitalon rakenteissa on useiden kosteusvaurioiden aiheuttamia sienikasvustoa. Kosteusvaurioiden syy on paikallistettu vuotavaan ikkunaseinään ja parvekkeisiin.

Toimitalossa on Paasikiventien puolella lähes koko rakennuksen levyinen ja korkuinen vino lasiseinä, josta vettä on päässyt rakenteisiin. Kiinteistöpäällikkö Petri Ylämurto kertoo, että vuotokohtia on useita.

– Pääosin vuotoa on tapahtunut lasiseinäosuuksien ja parveketasojen liittymien kautta. Ne ovat vähän ongelmarakenteita, Ylämurto kertoo.

Hänen mukaansa mikrobikasvustoa on havaittu rakenteista otetuista materiaalinäytteistä. Sen sijaan ilmanäytteiden tuloksia ei ole vielä saatu.

Onko kyse homeesta, sädesienistä vai mistä?

– Sienikasvustoahan se on, mutta en lähde tässä kohtaa spekuloimaan lajeja. Asiantuntijoiden on otettava niihin kantaa, Ylämurto toteaa.

Kannattaa korjata

Rakennuksen 3.-6. kerros tyhjennetään korjauksen ajaksi kokonaan.

– Kun korjattavaa on useassa paikassa, emme voi eristää jotain tiettyä tilaa. Lisäksi kerrosten läpi menee kuilu, josta on ilmayhteys vähän joka suuntaan, Ylämurto kertoo.

Rakennustöihin menee aikaa arviolta puolesta vuodesta vuoteen.

– Rakennussuunnittelu alkaa heti ja kestää pari kuukautta. Sen jälkeen urakka kilpailutetaan, joten töihin päästäneen aikaisintaan toukokuussa, arvioi rakennuttajapäällikkö Risto Saari.

Työt alkavat ulkopäin vuotoreittien tilkitsemisellä.

– Saumarakenteet uusitaan ja korjaustöitä tehdään muuallakin kuin nykyisillä vuotoalueilla. Sisäpuolisia korjaustöitä tehdään laaja-alaisesti siten, että kaikki vaurioitunut materiaali saadaan poistettua rakennuksesta, Ylämurto kertoo.

Hänen mukaansa rakennus on korjattavissa, eikä paikalle tarvitse tilata puskutraktoria.

– Ei missään nimessä, Ylämurto naurahtaa kysymykselle.

Hidas muutto

Wetterin toimitalossa työskenteleville järjestettiin keskiviikkona tiedotustilaisuus muuttosuunnitelmista.

Rakennuksen 3.-6. kerroksesta muuttaa noin 120 työntekijää. He ovat sosiaalipalvelujen, lastensuojelun ja Linnan Infran työntekijöitä sekä lasten ja nuorten, ikäihmisten ja palvelutuotannon hallinnon väkeä.

Mahdollisia väistötiloja kartoitetaan parhaillaan.

– Teknisen viraston talo on vain yksi mahdollisuus, eivätkä kaikki mahdu sinne. Perjantaina työryhmä yrittää sovittaa tarpeita ja vapaana olevia tiloja yhteen, kertoo palvelujohtaja Päivi Raukko.

Hänen mukaansa muutto pyritään aloittamaan maaliskuun alkuviikoilla.

– Muutto on kuitenkin hidas prosessi, koska meidän täytyy ilmeisesti puhdistaa irtaimistoa, Raukko sanoo.

Talon ensimmäisessä kerroksessa sijaitsevat jatkossakin aulapalvelut, ravintola ja auditorio. Myös toisen kerroksen väki eli maankäytön palvelupiste, rakennusvalvonta ja ympäristöpalvelut ovat näillä näkymin jäämässä taloon remontin ajaksi.

Raukko kehottaa kuntalaisia seuraamaan kaupungin verkkosivuja, joille päivitetään tietoa muuton edistymisestä.

– Lisäksi Kastellin palvelupisteen neuvonnasta voi aina kysyä, jos asiakkaat ovat epätietoisia siitä, missä mikin palvelu tällä hetkellä löytyy, Raukko sanoo. (HäSa)

Päivän lehti

2.6.2020