Kanta-Häme

Rantatontti ja keskustanäkymä

Piipusta puskeva savu on siniharmaata serpentiiniä. Rantasaunan pesässä loimottava tuli puhaltaa savua ulos piipusta hiljaisella voimalla, ja taivaalta tihkuva sade repii sen hienonhienoksi silpuksi.

Ihan pian Irene Kivinen pääsee saunomaan. Ensin on kuitenkin ruokittava paahtoleipää kärttävät sorsanpoikaset.

– Leipää kuluu pakettikaupalla. Poikasia on yhteensä kolmisenkymmentä ja ilmeisesti kolmesta eri poikueesta, Kivinen laskeskelee murustaen leipäpaloja samalla nyrkissään.

Tämä on jo viides kesä, kun sorsat saapuvat ruokailemaan Kivisen pation edustalle.

– Tämän kesän äidit lienevät edelliskesän poikasia, jotka kai muistavat hyvän apajan. Kovasti ne tappelevat keskenään vaikka minä yritän sanoa, että ottakaa ihan rauhassa. Ei täältä leipä lopu.

Saunontaa jo vuodesta 1934

Kantolanniemen siirtolanpuutarhan idylli saunamökkeineen on ainutlaatuinen paikka ihan valtakunnallisellakin tasolla, sillä rantasaunoja ei ole millään muulla siirtolapuutarhalla Suomessa.

Hämeenlinnassa jokaiselle mökille on varattu rantamaalta paikka, jolle voi halutessaan rakentaa 15 neliön edestä löylytilaa. 77 mökistä vain neljän omistaja ei ole tarttunut tilaisuuteen.

Siirtolapuutarhalle tyypillisestä säntillisyydestä ja ruutukaavasta ei ole tietoakaan. Saunamökit on siroteltu sinne sun tänne, mikä missäkin kulmassa rantaviivaan nähden.

Siirtolapuutarhayhdistyksen johtaja Erkki Mankinen kertoo, että aivan täydellisessä yhteisymmärryksessä saunapuistoksi ristitty alue ei ole Kantolanniemeen noussut.

– Ensimmäiset saunat nousivat tänne samaan aikaan kuin mökitkin. 1930-luvun alussa tänne oli rakenneltu jos jonkin moisia paljuja ja ilman tarvittavia lupia. Jossain vaiheessa oli puhetta, että koko saunaranta jyrätään matalaksi, mutta onneksi järki voitti!

Vuonna 1979 Hämeenlinnan kaupunginhallitus hyväksyi Kantolanniemeen yhteiskuvalla 47 saunamökkiä. Äänestystä ei tarvittu. Päätöstä olivat ajamassa kaksi miestä, jotka eivät itse edes omistaneet siirtolapuutarhamökkejä, kunnallispoliitikot Allan Nukari ja Harras Virtanen, joista jälkimmäinen toimi myös rakennuslautakunnassa.

Nyt siirtolapuutarhayhdistyksellä on vuokrasopimus kaupungin kanssa koko alueesta vuoteen 2025 saakka, ja yhteistyö kaupungin kanssa sujuu Mankisen mukaan kaikin puolin jouhevasti.

– Virtasen sanoin, kyllä suomalaiseen mökkielämään sauna kuuluu ihan oleellisesti.

Vain puoli kilometriä linja-autoasemalta

Saunapuistoa halkoo luonnonkivistä rakennettu polku, joka kiemurtaa saniaisten, heinäpusikon ja kivillä pötköttävien etanoiden seassa.

Vastoin yleistä käsitystä siirtolapuutarhassakin saa olla rauhassa. Jos portti on kiinni, tarkoittaa se sanattomasta sopimuksesta sitä, että omistaja haluaa olla omissa oloissaan. Avoin portti puolestaan merkitsee, että kylään voi tulla.

– Täällä ei erakkoluonne varmasti viihdy. On oltava tietyllä tavalla sosiaalinen, kun joka puolella on naapureita, Mankinen sanoo.

On vaikea uskoa, että täältä linja-autoasemalle ja keskustaan on vain puolen kilometrin matka. Aina välillä heinät kuitenkin lakoavat, ja niiden välistä pilkottaa Vanajavesi ja kaupungin siluetti.

Keskusta on lähellä, eikä yksityisiä naapureita ole lähelläkään. Se, ettei kaupungin tontilla ollut yksityisiä naapureita, helpotti Mankisen mukaan myös luvansaantia.

1970-luvun lopulla vääntö Kantolanniemen saunapuistosta herätti runsaasti myös valtakunnallista huomiota.

– Kyllä täällä ramppasi toimittajia harva se päivä. Uskoisin, että suurin syy muiden vastustukseen oli kateus, sillä minkäänmoista häiriötä saunoista ei ulkopuolisille tai ympäristölle aiheutunut, Mankinen sanoo.

Avoin portti on kutsu peremmälle

Esko Koskisen saunan portti on raollaan. Seinän vierustalla kukkivat kirjavat orvokit. Ovi ja ikkunanpielet on maalattu kirkkaanpunaisiksi, mutta muuten sauna näyttää samalta kuin aina.

Nyt Koskinen käy saunalla vain kylässä, sillä omistus on siirtynyt jo seuraavalle sukupolvelle.

– Tämä on muuten viimeinen luvatta rakennettu sauna! Asuimme Harras Virtasen kanssa tuolloin samassa talossa. Olin juuri saanut saunan valmiiksi ja kysyin häneltä, että millä konstilla saisin sen oikein pidettyä. Viikon kuluttua hän tuli ja sanoi tehneensä meitin puolesta paljon työtä, Koskinen myhäilee.

Vaikka erityisesti moni vanhempi sauna on vielä remontoimatta, yhä useampaa on kohennettu oman maun mukaiseksi.

Hetken päässä saunaa lämmittävä Marja-Leena Leivonsalo osti mökin, sillä eläkkeelle siirryttyä tuntuisi muuten siltä, että seinät kaatuisivat päälle.

– Tämä on minulle se toinen koti. Nyt, kun on paljon vapaa-aikaa, on mukavaa, että on myös jotain puuhaa.

Saunan pihassa sade heittää ruukussa loistaneita lobelioita suojanneen sateenvarjon nurin. Katetulle terassille sade ei yllä, ja saunan jälkeen upottavassa korituolissa voi ottaa vaikka torkut.

– Naapuri vaan aina kiusaa, että hän luulee aina maanjäristyksen olevan käynnissä, mutta se olenkin vain minä joka kuorsaan! Leivonsalo nauraa. (HäSa)