Kanta-Häme

Rantatoria esitellään ahkerasti

Lehto Groupin ja Arkkitehtipalvelun Lohkot-suunnitelmassa korttelista tulee asumista ja liikehuoneistoja sekä linja-autoaseman sisältävä kokonaisuus, jossa kaupunkimaista maisemaa pehmennetään ympäristötaiteella.

Linja-autoasema muuttuu osin liiketiloiksi, ja rakennukseen sijoitetaan kerrostalojen asukkaiden yhteiskäyttötiloja.

Havainnekuviin perjantaina Goodmanissa tutustuneet Raimo ja Marsa Laiho pitivät suunnitelmia lupaavina.

– Näyttää modernilta. Kokonaisuus on hyvä, Marsa Laiho arvioi.

Muutama vuosi sitten Lahdesta Hämeenlinnaan muuttanut pariskunta vertasi suunnitelmia Lahdessa toteutettuun Matkakeskukseen. Myös Lahdessa vanha linja-autoasema säilytettiin.

– Nykyään Lahden asemarakennus on kaunis, toisin kuin Hämeenlinnan asema, jonka ympäristö on kolkko ja epäsiisti. Eiköhän vanhasta rakennuksesta saa entisöityä paremman, Marsa Laiho mietti.

Havainnekuvia katsellut Kari Kontiokoski oli Laihojen kanssa samalla linjalla.

– Vaikuttaa hyvältä. Olen seurannut korttelin kehittämisprosessia suurella mielenkiinnolla.

Linja-autoaseman tuntumaan on suunniteltu kolme pistemäistä kerrostaloa, joihin tulee 120–160 pienehköä 1–3 huoneen asuntoa.

Talojen pysäköinti tulee niiden alakertaan parkkihalliin.

Seuraavaksi alue asemakaavoitetaan. Kaavan kaupunki laatii yhteistyössä Lehto Groupin kanssa. Tontinluovutuskilpailun ehtojen mukaisesti Lehto Group esittelee ja kysyy mielipiteitä ja ideoita korttelin suunnitelmista kaupunkilaisilta.

– Tulemme esittelemään suunnitelmia Elomessuilla, minkä lisäksi on tarkoitus järjestää yrittäjille ja muille tahoille osallistavia tilaisuuksia, kertoo hankejohtaja Taavetti Kärkkäinen Lehto Groupilta.

Kärkkäinen sanoo ehdotusten ja ideoiden olevan tarpeen, jotta korttelista saadaan kaupunkilaisten ja sen tulevien asukkaiden näköinen.

– Meidän pitää dokumentoida palaute jo nyt hyvin tarkasti. Pyrimme siihen, ettei hanke keräisi myöhemmissäkään vaiheissa kovaa vastustusta.

Havainnekuvat eivät esittele vielä korttelin lopullista ulkoasua, Kärkkäinen muistuttaa.

– Se tarkentuu kaavoituksen edetessä. Emme pysty sanomaan millaisia rajoitteita tulee esimerkiksi liikennöinnin suhteen.

Kerrostalot lainaavat Verkatehtaan ulkoasua. Rakennukset verhoillaan osittain samanlaisella performoidulla pellillä kuin kulttuurikeskus. HÄSA

Lohkot-suunnitelma esillä kauppakeskus Goodmanissa tänään lauantaina kello 11–14.

Päivän lehti

31.5.2020