Kanta-Häme

Ranteesta tehdään tutkintapyyntö poliisille

Kaupunginhallitus päätyi äänin 7–3 aloittamaan Lulu Ranteen (ps.) kohdalla kuntalain 40 pykälän mukaisen menettelyn.

Pro-koalition edustajat Hannu Kärpänen (kesk.), Teija Arvidsson (kd.) ja Antero Niemelä (ps.) vastustivat menettelyn aloittamista.

Kaupunginjohtajien esitys perustui kaupunginhallituksen luottamusta tutkineen tilapäisen valiokunnan arvioon.

Kuntalain 40 pykälä viittaa virkarikokseen tai muuten velvollisuuksien vastaiseen menettelyyn luottamustoimessa. Ranteesta tehdään myös tutkimuspyyntö poliisille.

Hän itse kiistää kaikki häntä vastaan esitetyt epäilyt ja syytökset. Hänellä on 18.5. asti aikaa antaa oma selityksensä. Sen jälkeen kaupunginhallitus päättää mahdollisista jatkotoimista.

Esityksiä perustellaan tilapäisen valiokunnan selvityksissä esille tulleilla seikoilla. Yksi niistä on epäily, että Ranne oli mukana järjestämässä ns. Levi-gatea.

Toisena asiana viitataan väitteisiin, että Ranne olisi vuotanut tietoa kaupunginhallituksen keskusteluista tuntemalleen toimittajalle vuosikausia.

Lisäksi on vielä epäily, että myös Ranne olisi vähintäänkin tiennyt ns. Sambia-vuodosta, jonka hänen puoluetoverinsa Kari Ilkkala on tunnustanut.

Asiaan palataan toukokuun loppupuolella, jolloin toimenpiteisiin voi kuulua myös pidättäminen luottamustoimista poliisitutkinnan ajaksi.

Tilapäinen valiokunta siirsi asian kaupunginhallitukselle, koska katsoi, ettei se kuulunut omaan toimivaltaansa.

– Kun meille on tällainen tehtävä annettu, onhan sen hoidettava, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Sari Rautio (kok.) sanoo.

Hänen mukaansa nyt linjataan sitä, millainen toiminta on hyväksyttävää.

– Nyt on toimittu vastoin kaikkia pelisääntöjä, Rautio painottaa ja hämmästelee sitä, että asiasta äänestettiin.

– On Ilkkalankin etu, että tämä asia tutkitaan perin pohjin. Nyt hän yksin on saamassa syyt niskoilleen. HÄSA

 

Päivän lehti

28.1.2020