Kanta-Häme

Raskaan sarjan rokkari

Lapsena laulaja Antti Railio, 32, tiesi hyvin, mikä hänestä tulee isona. Joku, joka hymyilee ja auttaa aina.

– Bussikuski tai lääkäri! Tuntui mukavalta, kun hymyilevä bussikuski otti kyytiin. Halusin auttaa muita niin kuin hekin, Railio sanoo.

Lääkäreitä Railio ymmärsi arvostaa yhtä paljon kuin bussikuskeja. Lääkärit olivat pelastaneet hänet pikkuvauvana melkein varmalta kuolemalta. Tosin yhtä paljon se oli ollut isän ansiota.

Eräänä pahana päivänä hän oli valahtanut aivan veltoksi. Hengitys oli katkennut ja iho kalvennut vaaleanpunaisesta sinivalkoiseksi.

Isä oli tarrannut kiinni jalkoihin ja heilutellut ilmassa. Se oli tepsinyt. Hän oli hotkaisut happea keuhkoihinsa ja päästänyt rääkäisyn. Sitten oli ajettu tuhatta ja sataa lähimpään sairaalaan.

– Lääkäreiden mielestä isä ylireagoi. Häntä uskottiin vasta, kun lakkasin taas hengittämästä ja minut piti elvyttää.

Vaasan keskussairaalassa vauvan suolistosta löydettiin poikkeava sykkyrä, kansankielellä suolisolmu. Leikkaus tehtiin kiireellisenä saman tien. Se pelasti hänen henkensä.

32 vuotta myöhemmin Railio istuu kahviossa entisessä kotikaupungissaan Vaasassa. Vastapäätä, tien toisella puolella, on irlantilainen pubi. Toisissa olosuhteissa tapaaminen olisi sovittu sinne.

Mutta ei nyt.

Railio on päättänyt olla vuoden selvin päin ja keskittyä uuden levynsä viimeistelyyn.

Iskelmägaalassa kansalle julistettu raittiuspäätös on pitänyt. Sitä ei ole mitään syytä uhmata.

Pohjanmaalla kaikki tunnistavat ison miehen, jolla on hevirokkarin hurja ääni ja pitkä, musta liehuletti. Ennen kaikkea hänet tunnetaan Voice of Finlandin voitostaan (2013), mutta myös Idolsin semifinaalista ja Kuorosodasta.

Television laulukilpailuja Railio muistelee ristiriitaisin tuntein. Kilpailuiden jälkeen voittajat häviävät julkisuudesta vähin äänin. Unelmatehdaskoneisto hylkää heidät kuin käytetyt rukkaset.

– Jokaisen pitäisi saada tehdä edes yksi levy. Muuten touhussa ei ole mitään järkeä. Tähtien ura katkaistaan huipulla ja toivotetaan onnea!

Railio myöntää olevansa vihainen, huolestunutkin.

– Laulajia pitäisi tukea, mutta tuki, suunnitelmallisuus ja jälkituotanto puuttuvat kokonaan. Paletin pyörittäjät luottavat siihen, että hyvät tyypit pärjäävät muutenkin. He etsivät vain nopeaa rahaa. Sillä tavalla he pissivät omille nilkoilleen.

Railio myöntää, että hänelle kävi hyvin. Hän pyöräytti levyn, kiersi keikoilla ja jäi mieliin. Kiertue-elämästä hänellä oli tosin kokemusta jo entuudestaan, power metal -musiikkia soittavan Celesty-yhtyeen solistina.

– Jään helposti mieleen. Olen tällainen kävelevä nähtävyys, mies nauraa.

Minne jäivät bussikuskihaaveet? Railio nauraa. Ne jäivät eräänä päivänä vuonna 1989. Sinä päivänä hän näki elokuvan Highlander, Kuolematon.

– Siinä oli hienointa koskaan kuulemaani musiikkia. Itkin, kun kuulin biisin Who wants to live forever.

Vasta vuoden kuluttua Railio kuuli saman laulun uudelleen. Silloin hänelle valkeni, että solisti oli Queenin Freddie Mercury.
– Ajattelin, että haluan olla samanlainen, täydellinen laulaja. Haastattelin itseäni ja kysyin itseltäni, miltä nyt tuntuu. Elin omaa fantasiaani ja päätin, että joskus se toteutuu.

Laulajan ajatus palaa menneisyyteen, lapsuuden Kristiinankaupunkiin. Isä, äiti ja kaksi veljestä elivät maaseudulla, keskellä metsää. Veljesten lapsuutta varjostivat äidin koettelemukset. Railio oli 5-vuotias, kun hänen äitinsä halvaantui.

– Se oli paha juttu. Halvaantuminen johtui luultavasti autokolarista, jossa selkäranka oli murtunut. Lääkärit sanoivat, ettei äiti kävele enää ikinä. Tänä päivänä hän kävelee. Äiti on sisukas mimmi. Hän on selvinnyt myös monesta syövästä.

Yläkouluikäisenä Railio koki toisen iskun. Äiti kertoi pojilleen sairastuneensa liikunta- ja toimintakykyä rapauttavaan ms-tautiin.

– Äiti jutteli, että kyseessä on kuolemaan johtava sairaus, mutta siihen on lääkitys. Sairaus on onneksi ollut hitaasti etenevää lajia.

Nuorena Railio oppi tarkkailemaan äitinsä vointia, murehti ja huolehti. Huolehtiminen on jäänyt päälle. Äidin huonot hetket ovat huonoja myös hänelle. Kerran laulaja juoksi toiseen huoneeseen, ettei äiti näkisi kyyneleitä.

Jonkin aikaa Railio yritti suojautua tunnekuohuiltaan ottamalla lapsuudenkotiinsa etäisyyttä.

– Yritin kylmettää itseni, mutta sain siitä vain syyllisyyttä. Se ei ollut oikein. Olen herkkä kaveri.

Äidin kohtalo muovasi miestä ja herkisti ymmärtämään muiden murheita.

Nuorena Railio kanavoi auttamishalunsa koulukiusattujen puolustamiseen. Heitä hän oli oppinut ymmärtämään siksi, että oli ollut lapsena kiusattu itsekin eikä ollut osannut puolustaa itseään. Teininä hänessä nousi uhma ja kapinamieli.

– Yläkoulussa tajusin, että olen koulun isoin kaveri, mutta liian kiltti. Käytin hyväksi kokoani ja päätin vetää seuraavaa kiusaajaa pataan. Niin myös tein.

Uusi Antti lintsasi koulusta, joutui rehtorin puhutteluun ja oli ”vähän villi”. Koulukiusatut saivat hänestä suojelusenkelin, joka kävi panemassa rääkkääjät ruotuun.

– Niskalenkkiotteella, Railio täsmentää.

Puhuessaan laulaja nauraa ja vitsailee paljon, vaikka puheenaiheet ovat vakavia, rankkojakin. Muistot pulppuavat ryöppynä, jossa kieppuvat oman mielenterveyden horjuminen ja parhaan ystävän äkillinen kuolema. Kitaristiystävän kuolema sydänkohtaukseen musersi laulajan. Oli muutettava pois Vaasasta, naapurikaupunkiin Seinäjoelle.

Ystävä muistuu Railion mieleen päivittäin, vaikka tapahtumasta on kymmenen vuotta. Mies huolehti hänen voinnistaan, eikä huoli ollut aiheeton. Railio eli epäsäännöllistä elämää, söi ja nukkui huonosti.

– Hän sanoi, että olen liian isossa kunnossa. Saan vielä sydärin. Silloin en tosiaankaan ollut näin isossa kunnossa kuin nyt. Painoin 150 kiloa. Myöhemmin päädyinkin sairaalaan sydänlihastulehduksen takia. Tein hommia kipeänä ja lääkitsin itseäni alkoholilla.

Railio oli elänyt aivan kuin mikään ei olisi vialla, vaikka aavisti, että jokin oli. 

– Välillä olin supertäynnä virtaa ja sitten, naps, ihan hiljaa. Ihmettelin mikä minua vaivaa.

Tummina kausinaan hän nukkui päivät, valvoi yöt ja vetäytyi omiin oloihinsa. Öisin hän hiippaili Shellille ruokaostoksille.

Railion kaveripiiri oli ajan tasalla. Ystävänsä vuorokausirytmistä tietoisina ystävät soittelivat öisin varmistaakseen, että hänellä oli syötävää.

– Sitten he tulivat kahvipakettien kanssa. Aavistin, että olen masentunut, mutta uskoin vain oppivani itsestäni jotakin. Tein musiikkia ja purin mielialojani siihen.

Lopulta Railio ymmärsi tarvitsevansa apua.

Pari vuotta sitten Railio teki Cheekit ja julkisti totuuden. Facebook-päivityksessään hän tunnusti sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä.

Railio myöntää, että moni oli varoittanut häntä avautumasta sairaudestaan julkisesti. Media käyttäisi hyväkseen, hullun leima lyötäisiin naamaan. Silti hän päätti kertoa. Miksi?

– Olen mieluummin joka paikassa oma itseni kuin pidän yllä erilaisia hahmoja itsestäni. Silloin ei tarvitse stressata. Suurin syy on kuitenkin se, että näin voin auttaa muita, Railio uskoo.

Avautuminen johti palautevyöryyn sosiaalisessa mediassa. Laulajalle sateli kannustusta ja ymmärrystä. Moni purki hänelle omia huoliaan. Se tuntui hyvältä.

Laulaja on oppinut auttamaan myös itseään.

Meneillään on elämäntaparemontti, kuntosalikuuri ja painonpudotusurakka. Kahdensadan kilon painosta pitäisi pudottaa alkuun neljäsosa.

Kymmenen vuotta sitten Railio päätyi lööppeihin pudottamalla runsaassa vuodessa melkein viisikymmentä kiloa.

– Pallomaha lähti! Huijasin vähän tulevaa puolisoani, lasteni äitiä. Hän ajatteli, että onpas komea, pitkä, tumma kaveri. Se oli villiä romanssiaikaa, Railio nauraa.

Puolisonsa laulaja tapasi karaokebaarissa, jonne ystävä oli houkutellut.

 – Ystäväni sanoi, että siellä on hyvin laulavia likkoja, ei tiedä, vaikka tekisit tärskyt. Nyt on pari lasta sen tärskyn kanssa.

Railion tyttäret ovat pieniä, 8- ja 3-vuotiaita. Isyys on muuttanut häntä. Hän on ottanut yhä enemmän vastuuta itsestään ollakseen isä lapsilleen.

– Vaikka vieressä olisi läheisiä, elämänhalu ja voima täytyy löytää itse itsestä. Olen halunnut olla hyvä isä lapsilleni. On ihanaa, kun lapsi sanoo: isä, rakastan sua.

Päivän lehti

28.5.2020