Kanta-Häme

Rasva muuttuu leukaluuksi

Tämähän kuulostaa scifiltä: Tampereella valmistetaan laboratoriossa ihmiskehon osia puuttuvien tilalle.
 
– Onhan tämä aika scifiä. Niin ihmeellisiä asioita on tullut vastaan, nauraa dosentti, ryhmänjohtaja Susanna Miettinen.
 
Hän johtaa “aikuisen kantasolujen ryhmää” Tampereen yliopiston ja Tampereen teknillisen yliopiston yhteisessä tutkimusyksikössä Biomeditechissa.
 
Nimenmukaisesti hänen ryhmänsä tutkimat solut otetaan aikuisista ihmisistä eikä esimerkiksi alkioista. Tampereella kaikki alkaa rasvasta.
 
– Pääasiassa otamme rasvasoluja eli noin desilitran rasvakudosta. Rasva hajotetaan ja siitä kasvatetaan laboratoriossa kantasoluja, joista tehdään esimerkiksi luusiirrännäisiä, Miettinen kertoo.
 
– Rasvasolut ovat helppo lähde. Niitä ihmiset luovuttavat mielellään. Rasvakudoksesta soluja saa turvallisesti ja enemmän kuin vaikka luuytimestä. Yleensä potilailla myös on rasvakudosta, josta ottaa.
 
 
 
Susanna Miettisen alaa Biomeditechissa ovat nimenomaan luusiirrännäiset. Lisäksi Biomeditechissa keskitytään hermo-, sydän- ja silmäsoluihin.
 
Niin sanottuja ihmisen varaosia on tutkittu ja kehitetty Tampereella vuodesta 2006 lähtien. Mihinkään massatuotantoon ei kuitenkaan ole edetty – eikä ihan pian edetäkään.
 
– Hoidot on haluttu aloittaa varovasti. Kyse on kuitenkin kokeilevasta hoidosta.
 
}Tampereella on hoidettu rasvan kantasoluista tehdyillä siirrännäisillä tähän mennessä yli kahtakymmentä potilasta, joilta on puuttunut luuta kasvojen ja kallon alueelta.
 
Karkeasti ottaen rasvan kantasolut muutetaan laboratoriossa esimerkiksi luukudokseksi. Kun potilasta hoidetaan, tarvittava luukappale mallinnetaan sillä aikaa kun soluja kasvatetaan.
 
Oikeanmuotoinen osa tehdään kaatamalla ryynimäinen solupuuro titaaniverkkomuottiin. Lopulta luu sijoitetaan paikoilleen.
 
 
 
Ainakin toistaiseksi varaosatutkimus on keskittynyttä – ja pysyy sellaisena ehkä vastakin. Esimerkiksi siirrännäisluuta istutetaan vain kasvojen ja pään alueelle.
 
Potilaiksi valikoituu esimerkiksi onnettomuuden tai kasvaimen vuoksi luuta menettäneitä.
 
– Haasteet muualla elimistössä ovat erilaiset. Emme tee kantavia luita, joiden päälle tulee paljon painoa. Sitä paitsi putkiluita, kuten jalkojen luita, pystytään hoitamaan jo olemassa olevilla menetelmillä, Miettinen sanoo.
 
– Luiden korjaukseen tarkoitettu biomateriaalitekniikka on kehittynyt hyvin. Muiden alueiden biomateriaalien kehitys vaatisi erilaista tekniikkaa.
 
Tutkimuskeskus sijaitsee aivan Tampereen yliopistollisen sairaalan kyljessä, ja yhteistyökumppaneina on ollut suu- ja leukakirurgeja.
 
– Tällä hetkellä potilaat valikoituvat sillä perusteella, ettei olemassa olevista hoitokeinoista ole löytynyt sopivaa.
 
 
 
Milloin varaosien tuottamisesta tulee rutiinihoitoa? Susanna Miettisen mukaan ei vielä pitkään aikaan.
 
– Kestää varmasti yli kymmenen vuotta, ennen kuin nämä uudet hoitomuodot ovat jokapäiväisiä. Nyt kudoskappaleet on räätälöity juuri tietylle potilaalle.
 
Miettinen tarkoittaa, että toistaiseksi varaosia tuotetaan kunkin potilaan omista rasvasoluista. Koko prosessi kestää useita kuukausia. Parhaillaan tutkitaan, voisiko rasvasolut tulevaisuudessa kerätä keneltä tahansa.
 
On tarkkaa, ketä siirrännäismenetelmällä voi hoitaa. Potilaan on oltava niin hyvässä kunnossa, että hän kestää prosessin.
 
– Potilaalla ei esimerkiksi voi olla pahanlaatuisia kasvaimia; Miettinen sanoo.
 
Muut ryhmät eli silmä-, hermo- ja sydänryhmät tekevät töitä esimerkiksi
silmänpohjanrappeumasairauksien, sydämensiirtojen ja selkäydinvaurioihin liittyvien kysymysten parissa.
 
– Sydänryhmä tutkii myös maksasoluja. Joskus jokin osa-alue ottaakin äkkiä suuren roolin. Tutkimme myös virtsankarkailua ja haavahoitoa. Sitä tietotaitoa voisi hyvin jalostaa.
 
 
 
Tähän mennessä  luukudoksen istuttaminen potilaisiin on onnistunut hyvin.
 
– Joitain ongelmia on ollut, niin kuin kaikissa hoitomuodoissa.
 
Miettisen mukaan varaosahoidon ongelmat voivat liittyä esimerkiksi uuden kudoskappaleen mallinnuksen onnistumiseen tai valmiin siirteen tulehtumiseen.
 
– Suun alue on reitti, jonne bakteerit helposti pääsevät. Tällä tavalla on menetettykin siirre.
 
Tutkimuksen taustalla on toki myös ajatus tuotteistamisesta, hiljalleen. Varsinainen varaosateollisuus on yhä lähes scifiä, mutta kudos- ja solumalleja voisi hyödyntää esimerkiksi lääkeainetestauksessa.
 
– Ei esimerkiksi tarvitsisi ottaa testattavia soluja potilaan sydämestä, vaan voitaisiin ottaa pieni näyte muualta ja tehdä niistä soluista sydänsoluja, Miettinen visioi.
 
 
 
Varaosateollisuuden kehittymiseen liittyy myös uhkakuvia. Huijarit väijyvät kaikkia kehittyviä aloja, joissa pyörivät isot rahat.
 
– Kuten kaikissa uusissa hoitomuodoissa, tähänkin liittyy väärinkäytösten mahdollisuus, Susanna Miettinen toteaa.
 
Kehittyvä kantasolutekniikka voi luoda ihmisissä turhia toiveita ja odotuksia, joita huijarit voivat käyttää hyväkseen katteettomilla lupauksilla.
 
– Rahat pois, Miettinen hymähtää.
 
– Vaarallisimpia olisivat ilman tutkimustietoa tehdyt hoidot. Mitä niistä saisi, joutuisiko ojasta allikkoon? Muutama varomaton juttu voisi myös pilata koko alan maineen ja uskottavuuden niin kansan, rahoittajien kuin tiedeyhteisönkin silmissä. (HäSa)
 
 
 

Rahoitus päättyy vuoden lopussa

Kuten nykyään lähes kaikki, varaosatutkimuskin on jaksottaista. Parhaillaan hankkeella on kolmen vuoden rahoitus Tekesiltä eli tekniikan ja innovaatioiden kehittämiskeskukselta.
Tämä vuosi on viimeinen.
 
– Rahoittaminen on tällä alalla hyvin lyhytjaksoista. Se on este alan kehitykselle. Uuden hoitomuodon luomiseen kolmen vuoden rahoitusjakso on äärimmäisen lyhyt, sanoo aikuisten kantasolujen ryhmän johtaja Susanna Miettinen.
 
– Jos jatkorahoitus on epävarmaa kovin pitkään, menetämme osaajat. He alkavat katsella, mistä löytyisi uutta työtä – ja tämä ala todella vaatii osaamispohjaa.
 
Miettisen mukaan hanke ei voisi pyöriä esimerkiksi opiskelijavoimin.
 
Rahoituksen tyssääminen tarkoittaisi kantasoluryhmän toiminnan loppumista tai ainakin pirstaloitumista pikkuhankkeiksi.
 
Varaosia kehitetään monen eri tieteenalan yhteistyönä. Mukana on niin solubiologeja kuin insinöörejäkin.
 
– Hanke yhdistää monenlaisen tietotaidon. Ennen Biomeditechiä Tampereen yliopiston yhteistyö Tampereen teknillisen yliopiston suuntaan on ollut pienimuotoista.
 
Miettinen näkee tamperelaisella monitieteellisellä tutkimuksella olevan maailmanlaajuisestikin hyvät lähtökohdat. Yhteistyöprojekteja on esimerkiksi Kalifornian suuntaan.
 
– Meidät nähdään uskottavana tekijänä.