Kanta-Häme

Rattijuopot työllistivät poliisia

Rattijuopot ympäri Hämettä työllistivät poliisia sunnuntaina.

Riihimäellä Riuttantiellä poliisit pysäyttivät sunnuntaina iltapäivällä noin 50-vuotiaan henkilöautoilijan, joka puhalsi 0,85 promillen lukeman alkometriin.

Kuljettaja käytettiin vielä tarkkuusalkometrikokeessa, jonka jälkeen hänet vapautettiin. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja ajoneuvoverorikkomuksesta, koska ajoneuvovero oli erääntynyt.

Sunnuntaina illalla poliisipartio pysäytti Lopella tie 132:lla pakettiauton, jota kuljetti noin 40-vuotias mies.

Puhalluskoe osoitti 0,83 mg/l:n lukemaa. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta, joten häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Sunnuntaina aamupäivällä poliisipartio pysäytti Ypäjällä Loimaantiellä henkilöauton, jota kuljetti noin 50-vuotias nainen.

Puhalluskokeessa nainen sai 0,72 promillen lukeman. Naisen ajokortti otettiin poliisin haltuun. Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena.

Hämeen poliisi kirjasi viikonlopulta kaikkiaan 720 eri tehtävää. HÄSA