Kanta-Häme

Rattijuoppo ajeli ilman ajokorttia Jukolassa

Poliisipartio pysäytti Jukolassa Liivuorentiellä henkilöauton tarkastaakseen kuljettajan ajokunnon lauantaina hieman ennen iltakymmentä.

Autoa kuljettanut vuonna 1984 syntynyt mies puhalsi seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Lisäksi huumausaineen pikatesteri osoitti miehen mahdollisesti käyttäneen huumaavia aineita.

Mies käytettiin verikokeessa asian selvittämiseksi jonka jälkeen hänet vapautettiin.

Miestä epäillään rattijuopumuksen lisäksi kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä hänellä ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. HÄSA