fbpx
Kanta-Häme

Raulin metsätuhoista haetaan vähän korvauksia

Rauli-myrskyn metsätuhoista on tullut vähän korvaushakemuksia vahinkovakuutusyhtiöille. Myrsky kuitenkin kaatoi jonkin verran puita talousmetsistä.

– Korvaushakemuksia on ehkä kaksinkertainen määrä tavanomaiseen nähden. Joidenkin myrskyjen jälkeen hakemusten määrä on ollut satakertainen tavanomaiseen, Lähitapiola Loimi-Hämeen toimitusjohtaja Lauri Riekkola sanoo.

Raulin synnyttämistä sähkökatkoista haetaan kuitenkin paljon erilaisia pieniä korvauksia.

Pohjantähden palvelujohtaja Krista Rantala kertoo, että Pohjantähti odotti paljon enemmän korvaushakemuksia Raulin metsätuhoista. Korvaushakemuksia on tullut alle kymmenen ja niissä on kyse pienistä määristä puuta.

– Joitakin hakemuksia meille on tullut, mutta niitä on yllättävän vähän, Rantala sanoo.

Suomen hyvin arvokkaista yksityismetsistä vain vähemmistö on vakuutettu. Metsiä tuhoavat myrskytkään eivät juuri aja metsänomistajia vakuuttamaan metsiään.

– Vain noin kolmasosa metsistä on vakuutettu. Suomessa on paljon vakuuttamatonta metsää eikä suurikaan myrsky saa omistajia vakuuttamaan niitä, Riekkola sanoo.

Riekkola kertoo itse kiertäneensä 30 vuotta puhumassa metsien vakuuttamisesta. Tilanne ei ole paljon muuttunut.

Vakuutusyhtiöiden metsävakuutukset ovat erilaisia, mutta metsävakuutuksissa vakuutetaan yleensä koko metsätila. Vakuutukset eivät ole täysarvovakuutuksia.

– Korvaus on euroa kuutiolta. Kaatuneet puut ovat kuitenkin vielä käytettävissä. Ongelma on, jos ne jäävät metsään mätänemään. Tällöin syntyy vahinkoa, palvelujohtaja Rantala sanoo.

Vakuutusyhtiöt ovat muun muassa yhdessä MTK:n kanssa pyrkineet selkeyttämään metsävakuutuksia ja lisäämään niiden käyttämistä. Riekkola kertoo, että hänen käsityksensä mukaan kehitystyö ei ole tuonut suuria muutoksia. Häsa

Menot