Kanta-Häme

Ravintolapäivää vietetään lauantaina - Pula-ajan pettu palasi ruokapöytään

Mistä innostus lähti, sitä ei eläkkeellä oleva kotitalousopettaja Anelma Laurila muista.

Kymmenisen vuotta sitten Laurila kuitenkin teki ensimmäisen petunhakureissunsa Evon kulmille. Tämän jälkeen pitikin ryhtyä suunnittelemaan reseptiä.

Laurila tiesi pettuleivän olevan kuin ruisleipää, jossa osa jauhoista on korvattu pettujauholla.

Saarijärven Paavosta kertovassa runossa Paavo kehottaa vaimoaan panemaan leipään puolet petäjäistä, kun satoa ei tule tarpeeksi.

Laurila kuitenkin tiesi määrän olevan aivan liikaa – tiedettiinhän, että pula-aikoina monet pettuleipää nälkäänsä syöneet kärsivät kovista vatsakivuista.

Laurila ryhtyi tekemään kokeiluja. Hän totesi, että toimivimmassa sekoituksessa jauhojen määrästä noin kymmenen prosenttia on korvattu pettujauhoilla.

Nykyään leipää ei tarvitse enää petulla tai oljilla nälän tähden jatkaa, toisin kuin pula-aikoina tai nälkävuosina.

Pettuleivän uusi tuleminen on Laurilan ja Raatihuoneen keittiömestari Pirjo Päivärinnan tulkinnan mukaan osa nykybuumia, jossa luonnonyrttejä käytetään ruoanvalmistuksessa hyödyksi.

– Pula-ajan tuotteina käytetyt kasvit alkavat nykyään nostaa päätään, ja niistä saadaan lisäarvoa ravintoon, Päivärinta sanoo.

Pettu ei ole ainoastaan muodikas, vaan myös terveellinen raaka-aine.

Arktiset Aromit ry:n verkkosivuilla kerrotaan petun olevan monessa suhteessa ravintorikkaampi kuin kotimaiset viljalajimme. Lisäksi pettu sisältää runsaasti ravintokuitua, rautaa, mangaania ja sinkkiä. Petussa on myös runsaasti flavonoideja, joilla on useissa tutkimuksissa havaittu positiivisia terveysvaikutuksia.

Terveysvaikutuksia ja petun käsittelyä on tutkittu muun muassa Jyväskylän ja Kuopion yliopistoissa sekä MTT Jokioisilla.

Pettu tarkoittaa ravinnoksi käytettävää männyn jälsi- tai nilakerrosta, ja pettua kerätään vähintään 50-vuotiaista männyistä.

Laurilan mukaan pettujauho säilyy hyvin, ja hän on itse pitänyt sitä ulkoeteisen lasipurkissa useamman vuoden.

Pettuleivän leipominen ei Laurilan mukaan ole sen kummempaa puuhaa kuin ruisleivänkään leipominen. Kaikki alkaa juuresta ja päätyy herkullisena höyryävään lämpimäiseen. Ruisleipätaikinassa ei ole paljon sitkoa, mutta petussa sitä ei ole Laurilan mukaan lainkaan.

Pettua voidaan käyttää paitsi leivän jatkeena, myös puuroissa sekä jopa täytekakun pohjissa.

Pettuleipä eroaa ruisleivästä ainoastaan maun puolesta. Lisäksi pettuleipä on täysveristä sisartaan tiiviimpää, joten se täytyy pureskella huomattavasti huolellisemmin.