Kanta-Häme

Piiskaatko idiootin vai annatko rakentavaa palautetta? Vuorovaikutuksen tutkija kertoo, miksi mopo karkaa käsistä somessa nopeasti

Sosiaalinen media ruokkii negatiivisen palautteen ja reagoinnin kulttuuria. Taustalla on hyvin primitiivinen käyttäytymismalli.
Provokatiivinen keskustelu on kuin sotatila: siinä hyökätään ja puolustaudutaan. Kuvitus: Soile Toivonen

Havaitset ihmisen tekemän virheen. Mitä teet?

A) Saat siitä hyvän tekosyyn mennä henkilökohtaisuuksiin ja rankaiset tyhmää idioottia mokasta perusteellisesti vai B) annat virheen tehneelle ihmiselle palautetta asialliseen sävyyn, itse asiasta.

Vaihtoehto a on tuttu näky erityisesti sosiaalisessa mediassa, jossa virheisiin halutaan tarttua ja niistä halutaan piiskata.

Vuorovaikutuksen tutkija ja sosiaalipsykologi Kaarina Mönkkönen Itä-Suomen yliopistosta arvioi, että some ruokkii negatiivisen palautteen ja reagoinnin kulttuuria, ihan kuin se olisi tavallista ja yleisesti hyväksyttävää.

– Me aikuiset olemme tuoneet vääränlaisen keskustelukulttuurin someen. Sen sijaan sielläkin pitäisi päteä samat eettiset pelisäännöt kuin muuallakin ihmisten välisessä keskustelussa: ketään ei saa loukata.

– Kyseessä on hyvin primitiivinen käyttäytymismalli, jossa puhuja ei hallitse reaktioitaan eikä tunnista niiden seurauksia.

Mönkkösen mukaan se on myös kulttuurillinen ominaisuus: suomalaisia ei ole opetettu antamaan palautetta luontevana osana keskustelua.

Hyvä palaute voi olla vuorovaikutuksellista, on palaute sitten positiivinen tai negatiivinen. Sävy vaikuttaa siihen, miten viesti ymmärretään

– Samat sanat voidaan sanoa hyvin eri tavoilla. Negatiivinen palaute otetaan helpommin vastaan, jos se on rakentavaa tai kehittävää.

”Kyseessä on hyvin primitiivinen käyttäytymismalli, jossa puhuja ei hallitse reaktioitaan eikä tunnista niiden seurauksia.”

Nopea reagointi verottaa ajattelua

Somessa mopo karkaa käsistä nopeasti, vaikka alun perin kysymys olisi ollut pienestä ja harmittomasta asiasta.

Kyseessä on ryhmäilmiö, jossa yksi aloittaa ja muut jatkavat.

– Alkuperäisellä asiayhteydellä on tässä vaiheessa tapana hävitä. Lopulta viestin tarkoitus voi mennä ohi, kun takerrutaan kokonaisuuden sijaan itseä ärsyttäneisiin yksityiskohtiin tai sivulauseisiin.

Yksi syy tähän on nopeus. Normaalissa tilanteessa ajatuksia puntaroidaan. Somessa ei ehditä ajattelemaan, kun kaikkeen on reagoitava nopeasti.

– Reagointi ei ole sama asia kuin ajattelu. Muutamassa sekunnissa taas ei ehdi ajattelemaan ja silloin unohdetaan käyttää aivoja. Asian käsittely vaatii ainakin pientä viivettä vastaamisen, vähintään minuutteja.

”Ajattele ensin, mitä toinen sanoo. Mieti sen jälkeen, mitä itse sanot”

Vuorovaikutus vaatii myös sosiaalista herkkyyttä nähdä kokonaisviesti. On tärkeää pohtia, mikä on oma tapa vastata.

Oletko ensimmäisenä ryöpyttämässä vai näetkö ihmisen, joka haluaa sanoa jotakin, vaikka tekisikin sen epäselvästi.

– Nopea reagointi johtaa usein huolimattomuuteen. Jos heti provosoituu, menee viestintä lähtökohtaisesti pieleen. Viestin asiayhteyden miettimiseen on hyvä käyttää aikaa: mihin asia liittyy ja mitä sillä halutaan sanoa.

Somessa kannattaa lukea koko viestiketju tai ainakin alkuperäinen viesti. Mönkkösen mukaan some ruokkii nopeaa reagointia. Se on yleistä ja sitä tapahtuu kaikille.

Reagointiaikaa voi kuitenkin viivyttää niin kauan, että omat ajatukset lähtevät liikkeelle.

– Ajattele ensin, mitä toinen sanoo. Mieti sen jälkeen, mitä itse sanot, Mönkkönen muistuttaa.

Netissä keskustelua vaivaa kasvottomuus, joka voi lisätä aggressiivista käytöstä.

– Netissä voi heittää viestejä ilman minkäänlaista moraalia, kun toisen kokemus ei tunnu. Tämä on myös kuluvan vuoden etävuorovaikutuksen iso miinus, Mönkkönen toteaa.

Provokatiivinen keskustelu on kuin sotatila

Kaiken kommunikaation perustana on arvostava vuorovaikutus.

– Vuorovaikutus on vaikea laji, jota ei opi ilman harjoittelua. Yhtä lailla vaikeaa on niin palautteen antaminen kuin sen vastaanottaminen, molemmat vaativat hyvää vuorovaikutusta.

Monesti eri mielipiteet jakavat ihmiset eri leireihin, joita pidetään toistensa vastustajina. Mönkkönen vertaa provokatiivista keskustelua sotatilaan: siinä hyökätään ja puolustaudutaan, yleensä voimakkaasti tunteella reagoiden.

– Toisen näkökulmasta voi aina oppia jotakin, vaikka se ei vastaisikaan omaa käsitystä asiasta.

”Julkisuus altistaa repimiseen ja raastamiseen, mitä ei normaalissa vuorovaikutuksessa tapahdu.”

Kritiikin hampaisiin joudutaan tavallista herkemmin, jos virheen tekee esimerkiksi julkisuuden henkilö tai työnsä vuoksi runsaasti esillä oleva.

– Luonnollisesti ihmiset ärsyyntyvät herkästi, jos asiantuntijan tai vaikka journalistin kirjoituksessa on virhe. Asiantuntijuuden ja painetun sanan ajatellaan viestivän totuutta.

Silloin ajatellaan, että ihmiset ovat julkista riistaa, eikä heidän toiminnassaan nähdä inhimillisiä tekijöitä.

– Julkisuus altistaa repimiseen ja raastamiseen, mitä ei normaalissa vuorovaikutuksessa tapahdu. HäSa

Kommentti: Opettele, perkele!

Opettele perkele kadunnimet, ennen kuin alat kirjoittelemaan kaikenlaista paskaa!

Aikoinaan puhelinvastaajaan jätetty huutoviesti, kun minulla menivät jutussa sekaisin kaksi katua Hämeenlinnan keskustasta. Mistä palautteen antaja on oppinut käytöstapansa?

Jos toimittelija on niin herkkähipiäinen, että ei kestä asiallista kritiikkiä, niin olisiko syytä vaihtaa alaa?

Someryöppy siitä, kun olin kertonut kolumnissa, kuinka minua oli uhattu vetää turpaan väärän mielipiteen takia. Kuka pitää uhkailua asiallisena kritiikkinä?

Ihan vaan tiedoksi täydellisessä eristyksissä ulkomaailmasta eläneelle toimittajalle. Kaikki muut tietävät, että myös EM-kisat on peruttu jo monta viikkoa sitten.

Kevyellä kynällä -tekstissä olin antanut ymmärtää, että yleisurheilun EM-kisat saatettaisiin ehkä järjestää. Nostan käden virheen merkiksi, vaikka eihän tuolla palautteella haluttu oikaista, vaan ojentaa.

Minkälaisen toimittajan virheet sitten minusta tekevät? Vastaus: inhimillisen. Legendaarista Kaupunkiuutisten päätoimittajaa Kari Karppista lainatakseni: Olen toimittaja, joka tekee virheitä.

Lukijat ovat tarkkasilmäisiä ja puuttuvat usein lehden virheisiin, jotka sitten luonnollisesti oikaistaan. Pääasiassa lehtipalaute liikkuu ainakin asiallisuuden rajoissa.

Vanhojen sanontojen mukaan virheistä oppii ja kun ei tee mitään, ei tee virheitäkään. Sitä en tiedä, kuinka vaikeaa on päästä eroon toisten systemaattisesta kivittämisestä.

Toni Rasinkangas

Päivän lehti

27.9.2020

Fingerpori

comic