Kanta-Häme

Rehottavatko kainalo- ja säärikarvat? Lääkäri vastaa, onko sheivaamisesta hyötyä vai haittaa

Ihmiskehossa on noin 5 miljoonaa karvatuppea, joista kasvavista karvoista on yritetty päästä eroon kautta historian.

Jo muinaiset roomalaiset sheivasivat ihokarvojaan. Parta ei ollut muotia, ja etenkin yläluokkaisten naisten oletettiin olevan karvattomia.

Muinaisessa Egyptissä molemmat sukupuolet (Egyptin sukupuolijärjestelmä oli pääpiirteissään kaksinapainen) ajelivat kainaloidensa, sääriensä ja häpyjensä lisäksi myös päänsä ja käyttivät usein peruukkeja.

Karvojen poistoon käytettiin erilaisia pinsettimäisiä työkaluja, teräväreunaisia esineitä ja karvoja poistavia aineita. Egyptiläisten kerrotaan käyttäneen myös sokerointia.

 

Roomalaisten ja egyptiläisten jälkeen läntisen maailman historiassa on suhtauduttu karvoihin vaihtelevasti.

Keskiajalla naisille oli muodikasta poistaa karvat kasvoistaan. Tuon ajan kauneusihanteisiin kuului korkea otsa ja lapsenomaiset piirteen, joihin pyrittiin kulmakarvojen ja otsan hiusten poistamisella.

Taiteen historiassa naishahmoja on harvoin kuvattu karvaisina. Esimerkiksi 1500-luvulla kuvataiteen naishahmoilla oli harvoin häpykarvoja. Karvaisia naishahmoja pidettiin joidenkin lähteiden mukaan liian seksuaalisina kuvattaviksi.

Karvattomuutta on pidetty pitkään myös hygienian edellytyksenä. Aikaan, jolloin täit, satiaiset ja muut syöpäläiset olivat niin kuninkaiden kuin köyhälistön vaiva, on karvattomuus eittämättä auttanut.

 

Vaikka karvanpoisto eri keinoin on ollut olemassa jo tuhansia vuosia, siitä tuli kaupallista vasta 1800–1900-lukujen vaihteessa.

Ensiksi Gillette lanseerasi partahöylän miehille, ja myöhemmin sama yritys toi markkinoille myös naisille tarkoitetun höylän.

Erilaisia tököttejä karvanpoistoon on käytetty jo ennen kaupallisten aineiden markkinoille tuloa. Nämä tökötit tosin olivat juurikin tököttejä: Karvojen lisäksi ne usein tuhosivat säännöllisessä käytössä myös käyttäjänsä ihon, ja saattoivat sisältää esimerkiksi arsenikkia.

Nykyään karvanpoisto kehon eri osista on naisille normi. Tutkimusten mukaan esimerkiksi yhdysvaltalaisnaisista 99 prosenttia ajelee tai poistaa ihokarvojaan. Keinoja on monia: höylä, vahaus, karvanpoistoaineet, sokerointi, laser, epilointi, valoimpulssihoito ja miksei nyppiminenkin.

Viime vuosina pinnalle on tosin noussut myös valinnanvapaus. Sosiaalisessa mediassa näkee yhä enemmän kuvia vapaasti kasvavista kainalo- ja säärikarvoista, ja myös häpykarvoituksen on sanottu tulleen taas muotiin.

 

Ihotautilääkäri Risto Oksman Mehiläisestä kertoo, että lääketiede ei ole karvanpoiston puolesta eikä sitä vastaan.

– Tietenkin, jos karvanpoisto aiheuttaa selviä ongelmia iholle, ei sitä kannata tehdä.

Toisaalta karvoista ei nykyihmiselle ole myöskään selvää hyötyä.

– Nykyään niiden ajatellaan olevan lähinnä historiallinen jäänne.

Aiemmin karvoitus eristi ihmistä kylmää vastaan ja suojasi ihoa. Nykyään samaa tehtävää hoitavat vaatetus ja lämpimät olosuhteet.

Yksi poikkeus kuitenkin on: hiukset. Ne suojaavat päänahkaa auringolta. Tästä syystä kaljun ihmisen päänahka voi palaa helposti. Palaminen voi aiheuttaa päänahkaan jopa ihosyöpää.

 

Lääketieteellisesti ajateltuna karvanpoistosta ei ole kuitenkaan mitään hyötyä. Hygienian parempi ylläpitäminenkin on luultavasti pelkästään kokemuksellista.

– Tietenkin voi olla, että karvoihin tarttuu enemmän bakteereja. On huomattu, että tuuheissa hiuksissakin on enemmän mikrobeja.

Ihokarvojen poistamisesta ei myöskään ole suurempaa haittaa. Oksman tosin huomauttaa, että tämä on riippuvaista karvanpoiston menetelmästä ja siitä, onko iho tottunut karvanpoistoon.

– Iho voi ärtyä karvanpoistosta aika paljonkin ja siitä voi aiheutua näppylöitä. Karva voi myös poiston seurauksena kasvaa ihon sisään, jolloin puhutaan niin sanotusta valekarvatupentulehduksesta. Tätä voi tapahtua myös parranajossa etenkin kaulan alueella.

Todellisen pysyvän karvanpoiston aikaansaaminen on Oksmanin mukaan hankalaa. Käytännössä se onnistuu vain laserilla.

Oksman kertoo, että käyttäytymistieteissä ja biologiassa on arveltu ihmisen karvoituksen levittävän ihmisen ominaishajua ja feromoneja ja näin houkuttelevan vastakkaista sukupuolta.

– Tämä on kuitenkin aika teoreettinen näkökulma. Ihmisen hajuaisti on nykyään niin degeneroitunut, ettei hajulla välttämättä ole käytännössä mitään merkitystä. HÄSA