Kanta-Häme

Reitti vaihtuu, rinksa pysyy – kortteliralli siirtyi torilta uusiin paikkoihin

Tori, Aulanko, ABC.

Janakkalassa asuvan Mikko Kallion turkoosinsinisen Toyotan voi bongata viikonloppuisin eri puolilta Hämeenlinnaa, jos puhutaan korttelirallista eli rinksasta.

– Aika lyhyeksi nuo lenkit nykyään jäävät, hän vähättelee.

Nuorempana, vasta kortin saatuaan, hän saattoi ajella huvikseen esimerkiksi Turengissa ja Parolassa – ja tietenkin Hämeenlinnan torilla.

Kallion mielestä torilla on nykyään ihmeen hiljaista verrattuna vaikkapa viiden vuoden takaiseen aikaan. Hän uskoo, että öisellä ajokiellolla oli osuutta asiaan.

– Kerran sain itsekin sieltä sakot, kun ajoin yhdentoista jälkeen yöllä. Toista kertaa en sitten mennyt, hän sanoo.

 

Vuosikymmenten ajan Hämeenlinnan nuoriso on ajanut korttelirallia eli rinksaa Raatihuoneenkatua ja Hallituskatua torin ja ns. ykköskorttelin ympäri. Kun Raatihuoneenkatu muutettiin kävelykaduksi, lenkki piteni Palokunnankadulle.

Lopulta keskustan asukkaat kyllästyivät meteliin ja vaativat läpiajokieltoa

Kielto ehti olla voimassa 14 vuotta, kunnes kaupunki viime viikolla poisti kieltomerkit poliisin aloitteesta.

Poliisi piti ajokieltoa hyödyttömänä, koska sitä oli vaikea valvoa. Torin kulmilla ajettiin kielloista huolimatta.

Toinen vaihtoehto on, että siellä ei lopulta ajettu enää juuri ollenkaan. Läpi yön auki olevien ABC-asemien yleistyttyä nuorison kokoontumisajot alkoivat siirtyä kaupunkien laitamille.

 

Hämeenmaan ABC-ryhmäpäällikkö Sami Kovanen vahvistaa, että Tiiriön ABC-liikennemyymälä on ollut nuorison suosiossa siitä asti kun se avattiin 2006.

– Sama ilmiö on kaikkialla, niin Hämeenlinnassa, Lahdessa kuin muuallakin Suomessa. ABC:lle tullaan mopoautoilla ja autoilla, hän sanoo.

Jos keskustan asukkaita ärsytti nuorison korttelirallissa se, että autoilla ajettiin yhtä ja samaa reittiä renkaat ulvoen ja stereoita huudattaen, nyt häiriö on toisenlaista.

– Ei täällä niinkään ajeta. Jos häiriöitä on, ne tulevat kovaäänisestä käyttäytymisestä ja joskus sotkemisesta. Mutta yleisesti ottaen nuoriso osaa käyttäytyä ravintolasalissa, Kovanen sanoo.

 

Tiiriön lisäksi toinen autoilevan ja jalkaisinkin liikkuvan nuorison suosikkipaikoista on Hämeenlinnan Hämeensaari.

Hämeensaaren McDonald’sin ravintoloitsija Ville Lindén on huomannut, että Nesteen huoltoasema, McDonald’sin hampurilaisravintola ja uimahallin parkkipaikka muodostavat ”merkittävän kääntöpisteen” kaupungissa.

– Siellä on etenkin viikonloppuiltoina ja loma-aikoina paljon väkeä, hän sanoo.

Edes massiiviset rakennustyöt eivät ole hänen mielestään sanottavasti vaikuttaneet nuorison liikkeisiin, vaan paikka on yhtä suosittu kuin ennenkin. Hämeensaarta on myllätty viime vuosina paljon, kun Hämeenkaari purettiin, uimahallia remontoitiin ja tulevan asuntoalueen alta on vaihdettu maamassoja.

 

Hämeensaaren suurella parkkipaikalla on siellä täällä autoja, jotka on pysäköity rinta rinnan viistosti parkkiruutujen päälle.

Vierekkäisten autojen ikkunat ovat auki. Yhdestä ikkunasta pilkottavat kuljettajan siniset tennarit.

Tennarimies ei halua puhua vieraille, mutta naapuriautossa ystävättärensä kanssa hampurilaisateriaa nauttiva Jenni Hilden on paremmalla juttutuulella.

Hän kertoo, että Hämeensaareen tullaan hengailemaan ystävien kanssa. Yleensä autoilla ei juuri ajella ympyrää kuten ennen vanhaan torin korttelirallissa, vaan autot pannaan parkkiin ja ruvetaan juttelemaan.

– Tiiriössäkin tulee käytyä aika tiuhaan tahtiin, hän kertoo.

Sisälle liikenneasemalle mennään, jos tulee vessahätä tai jos tarvitaan juotavaa.

Liikenneasemalle ja hampurilaispaikkaan poiketaan öisin ja iltaisin, kun muutakaan paikkaa ei ole auki ja kun muualta ei syötävää saa, vahvistaa nimettömänä pysyttelevä lippalakkimies.

Hän on kurvannut autollaan seuraavaan riviin parkkipaikalla ja juttelee naapuriautossa istuvan ystävänsä kanssa. Tälläkin on hampurilaisateria eväänään.

– Sinne mennään, missä kaverit ovat, he sanovat. HÄSA