Kanta-Häme

Rekka suistui moottoritien keskialueen yli

Täysperävaunullinen kuorma-auto ajoi rajusti ulos moottoritiellä Hattulan Leteensuolla keskiviikkona iltaseitsemän jälkeen lähellä Hattulan ja entisen Kalvolan rajaa.

Pyörillään pysyneen virolaisen kuorma-auton ulosajossa selvittiin ilman henkilövahinkoja.

Pohjoisen suunnasta tulossa olleen rekan kuljettaja oli toistaiseksi tuntemattomasta syystä menettänyt ajoneuvonsa hallinnan.

Metallilastissa ollut auto suistui moottoritien lumisen keskialueen ja edelleen vastakkaiseen suuntaan kulkevan liikenteen kaistojen yli metsään.

Rekka päätyi tieltä viitisen metriä penkan puolelle. Kanta-Hämeen pelastuslaitos ja poliisi sulkivat pelastustöiden ajaksi moottoritien toisen kaistan pohjoisen suuntaan.

– Kaikeksi onneksi liikenne oli onnettomuushetkellä hiljainen, eikä osumaa pohjoiseen menossa olleisiin autoihin tullut, kertoi paikalla pelastustöissä iltayhdeksän jälkeen ollut päivystävä palomestari Heikki Harri.

Tuolloin onnettomuuspaikalla valmistauduttiin ison ja raskaan kuorma-auton vetämiseen takaisin tielle.

Ajokeli oli onnettomuuspaikalla osin liukas ja lämpötila painumassa pakkasen puolelle. (HäSa)