Kanta-Häme

Remontti sulkee Ruununmyllyn päiväkodin

Ruununmyllyn päiväkoti on uusin tulokas sisäilmaremontin takia suljettavista Hämeenlinnan kiinteistöistä.

Päiväkodin henkilökunta ja lasten vanhemmat ovat saaneet tiedon, jonka mukaan päiväkoti suljetaan elokuun alussa ja se on kiinni syksyn ajan. Käytännössä päiväkodin toiminta loppuu myös kesäksi, sillä sinne ei sijoiteta kesähoitoryhmiä.

– Remonttia on odotettu pitkään, ja se on varmasti helpotus kaikille. Mutta se on yllätys, että remontti saattaa kestää jopa vuoden loppuun, sanoo päiväkodin johtaja Eija Riikonen.

Päätöksen päiväkodin sulkemisesta on tehnyt tilaajapäällikkö Antti Karrimaa kaupungin sisäilmatyöryhmän suosituksen perusteella. Karrimaan mukaan on mahdollista, että päiväkoti saadaan kuntoon jo ennen vuoden loppua.

– Mutta siihen varaudutaan, että remontissa menee loppuvuosi, hän sanoo.

Päiväkoti toimii normaalisti kesälomien alkuun saakka.

Yksittäistä syytä ei ole löytynyt

Ruununmyllyn päiväkodin sisäilmaa on tutkittu jo pitkään, sillä niin työntekijät kuin lapsetkin ovat oireilleet. Tekninen isännöitsijä Kari Ahonen Linnan Tilapalveluista kertoo, että mitään selvää yksittäistä syytä oirehtimiselle ei ole löytynyt.

– Mitkään raja-arvot eivät ole tutkimuksissa ylittyneet eikä ole löydetty mitään tiettyä ongelmakohtaa. Tarkoitus onkin, että kun rakennus saadaan tyhjäksi, sitä tutkitaan vielä lisää ennen remonttia, Ahonen sanoo.

Alustavana suunnitelmana on, että rakennusta tiivistetään niin, että mahdolliset ilmavuodot saadaan tukittua. Samalla rakennuksen ilmastointia tutkitaan.

– Päiväkodin yksi luokka on korjattu, mutta sen perusteella on vaikea arvioida tulosta, kun koko muu rakennus on remontoimatta, Ahonen sanoo.

Ryhmiksistä tavallisia hoitoryhmiä

Ruununmyllyn päiväkodissa on nyt hieman yli 100 lasta. Heistä osa on eskari-ikäisiä eli he siirtyvät syksyllä kouluun. Muille lapsille on etsitty korvaavia hoitopaikkoja kaupungin itäpuolen muista päiväkodeista ja myös ryhmäperhepäiväkodeista.

– Valitettavasti kaupungin itäpuolelta ei löytynyt niin suurta väistötilaa, että kaikki lapset saataisiin sijoitettua yhteen paikkaan, sanoo Eija Riikonen.

– Kyllähän tämä järjestely tarkoittaa käytännössä sitä, että syksyllä alueen päiväkodeissa ei juurikaan ole tilaa uusille lapsille. Ruununmyllyn lapset täyttävät hoitopaikat, hän sanoo.

Riikosen mukaan sijoittelussa on pyritty siihen, että perheiden matkat hoitopaikkaan pysyisivät kohtuullisina. Vaikka nykyiset lapsiryhmät eivät pysy kokonaisina, tavoitteena on, että kaikilla lapsilla olisi uusissa hoitopaikoissa tuttuja hoitajia ja kavereita.

– Kaikki sisarukset eivät silti välttämättä pääse samaan hoitopaikkaan, mikä on todella harmillista, Riikonen sanoo.

Järjestelyjen takia Kaivohaan ja Jokiaron ryhmikset muutetaan elokuun alussa päiväkotiryhmiksi. Tällöin niihin voidaan sijoittaa nykyistä enemmän lapsia, koska henkilöstörakenne muuttuu vastaamaan päiväkotimitoitusta. (HäSa)