Kanta-Häme

Rengon pappilasta perheen asunto

Rengon entisen pappilan on ostamassa yksityishenkilö. Hän on suunnitellut kiinteistöstä asuntoa perheelleen. Kauppaan kuuluvat Rengon pappila, sen talousrakennukset ja 1,8 hehtaaria Uotilan tilasta.

Yhteinen kirkkoneuvosto antoi kirkkovaltuustolle esityksen pappilan myymisestä. Valtuusto kokoontuu keskiviikkona keskustelemaan myynnistä. Lopullisen päätöksen hyväksyy Kirkkohallitus.

Pappilan tiloissa toiminut partiolippukunta Jaakon Samoojat siirtyy nyt Rengon seurakuntatalon tiloihin. Pappilassa järjestetyn päiväkerhon siirtämisestä Rengon kirjastolle on neuvoteltu Hämeenlinnan kaupungin kanssa.

Rengon pappilan asuinosa jäi tyhjilleen, kun kappalainen Soili Juntumaa muutti siitä pois vuonna 2013. Pappila piti myydä tarjouskilpailumyynnissä uudelle omistajalle jo 2015, mutta kauppa kariutui turkulaisen Victoria Rose oy:n ja kahden yksityishenkilön kanssa.

Pappila asetettiin uudelleen myyntiin alkuvuodesta ja sen asuntoesittelyssä kävi kova kuhina. Lopulliseksi myyntihinnaksi tuli 295 000 euroa.

Hämeenlinnan seurakunnan viestintäpäällikkö Mikko Hieta kertoo, että näillä näkymin kauppa lyödään lukkoon kesäkuussa. Ostaja ja myyjät ovat allekirjoittaneet esisopimuksen.

– Jos kaikki menee niin kuin pitääkin, asia on juhannukseen mennessä selvä, Hieta kertoo. HÄSA