Kanta-Häme

Rengosta lähtee anomus suden pannoittamiseksi

Renkolaiset Tanja Kukkamäki ja Riitta Kopra keräsivät helmikuussa nimiä anomukseen yhden Rengon alueella liikkuvan suden pannoittamiseksi.

Naiset aloittivat projektin sen jälkeen, kun susikeskustelu leimahti Rengossa susihavaintojen lisäännyttyä. Kaksi urossutta kaadettiin Rengossa tammikuussa poikkeusluvalla.

Kukkamäki kertoo idean pannoituksesta saaneen alkunsa keskusteluista, miten Rengon asukkaat voisivat vaikuttaa susitilanteeseen toimimalla yhteisen asian hyväksi.

– Olin yhteydessä Riistakeskukseen ja panta-asiaan suhtauduttiin siellä positiivisesti, Kukkamäki kertoo.

Vetoomuksessa todetaan, että susien reviirin ydinalueen asukkaat toivovat tietoa susihavainnoista ja susien käyttämistä vakioreiteistä. Alueella on paljon luonnossa eri tavoin liikkuvia henkilöitä, joille vakioreittien tuntemisesta olisi hyötyä. Tieto lisäisi myös turvallisuudentunnetta, vetoomuksessa todetaan.

Nimien kerääminen osoittautui yllättävän vaikeaksi.

– Ihmiset eivät oikein uskalla ottaa asiaan kantaa. Osa on pitänyt pannoittamista suden suojeluna ja jotkut pitävät sitä eläinrääkkäyksenä.

Susien pannoitus rahoitetaan suurpetotutkimuksen budjetista. Luonnonvarakeskus (Luke) on jo tehnyt päätökset kuluvan vuoden pannoituksista, mutta vuonna 2018 Rengossa ja muualla lähiseudulla reviiriään pitävän suden pannoitus voi olla mahdollista.

Kukkamäki sanoo, ettei hänellä ole selvää kantaa susiasiaan.

– En pysty sanomaan, ovatko kaadot välttämättömiä, mutta en niitä suoraan vastustakaan. Pannoitus on puolueetonta tutkimusta, jonka hyöty saattaa siirtyä tulevaisuudessa enemmän asukkaiden tiedotuksen puolelle, Kukkamäki toteaa.

– Luke pystyy tarvittaessa avaamaan pantasusien tiedot, jolloin esimerkiksi koirakoetta järjestävä taho voisi miettiä kokeen sijainnin susien liikkeet huomioiden.

Paljon työssään matkusteleva Kukkamäki sanoo keskustelleensa susiasiasta muun muassa itäsuomalaisten metsästäjien kanssa. Susitutkimus on painottunut Itä-Suomeen.

– Siellä metsästäjät katsovat pannoituksen hyväksi asiaksi, sillä pantatietojen perusteella he pystyvät suunnittelemaan, minne lähtevät hirvimetsälle.

Pantasusianomuksen allekirjoitti perjantaihin mennessä verkossa noin 30 henkilöä.

– Rengon kirjastossa olleessa listassa oli 10 nimeä, mutta lista on mystisesti kadonnut, Kukkamäki kertoo. HäSa

Päivän lehti

4.6.2020