Kanta-Häme

Renkaanpotkinta vaihtuu surffailuun

Autoalalla otettiin viime viikolla suuri askel kohti verkkoaikaa, kun Suomen suurimpiin autojen jälleenmyyjiin kuuluva Autotalo Laakkonen oy avasi verkkokaupan.

Päivityksen yhteydessä vaihtoauton voi ostaa yhtiön verkkosivuilta kuten kännykän tai käsilaukun eli suoran etämyynnin kautta ilman, että myyjä on välissä. Uutta on myös se, että uusi sivusto laskee suoraan välirahan vaihdossa annettavasta autosta.

Laakkosen toimitusjohtaja Tero Panhelainen kertoo, että netistä ostettu auto pyritään toimittajaan asiakkaan kotiin vähintään neljän päivän kuluessa kaupanteosta. Vaihtoauton kanssa pätevät samat etämyynnin säännöt kuin muissakin verkkokaupoissa.

Hänen mukaansa autojen suorassa verkkokaupassa korostuu asiakkaan ja myyjän välinen luottamus: sekä myyjän että ostajan pitää olla toisilleen rehellisiä, ja autojen laatu on oltava kunnossa.

– Olemme innoissamme ja odottavalla kannalla. Kiinnostaa nähdä, miten asiakkaat vastaanottavat tämän. Jos toimintaa haluaa kehittää, niin pitää uskaltaa kokeilla, Panhelainen sanoo.

Hämeenlinnan Laakkosen autotalonjohtajan Jyrki Häggmanin mukaan kauppias tulee kuitenkin nopeasti kuvioon mukaan siinä vaiheessa, kun asiakas haluaa vaihtaa ajokkinsa netin kautta.

Paikalliset myymälät vastaavat lopulta netissä ostetun auton toimittamisesta. Ensi vaiheessa palvelussa ovat pelkät vaihtoautot.

– Tämä on tulevaisuutta, toteaa Häggman.

Internetillä on vuosien ajan ollut tärkeä merkitys autokaupassa. Autoalan keskusliiton toimitusjohtajan Pekka Rissan mukaan verkon merkitys on toistaiseksi ollut autojen markkinointipaikkana, jossa ostajat selailevat haluamiaan autoja, tekevät esiseulontaa ja ottavat sitten vasta yhteyttä myyjään.

– Netti on jo muuttanut autokauppaa. Ennen kuluttaja kävi keskimäärin neljässä eri liikkeessä ja sen jälkeen teki ostopäätöksensä, sanoo Rissa.

Nettiaikakautena kuluttaja tutkii itse entistä enemmän ja käy valtaosin paikan päällä yhdessä, pieni osa korkeintaan kahdessa kaupassa.

Autotalo Laakkosen Panhelainen toteaa, että yhtiö haluaa verkkokaupallaan mukautua muuttuneisiin ostotottumuksiin. Osa asiakkaista haluaa hänen mukaansa ostaa auton perinteisesti potkimalla renkaita kivijalkakaupassa, osa haluaa käydä kauppaa puhelimitse ja osa vaikka sähköpostilla.

– Emme ole asettaneet verkkomyynnille konkreettista kappalemääräistä myyntitavoitetta, mutta meillä on toki tarkat tavoitteet vaihtoautokaupassamme kokonaisuutena riippumatta myyntikanavasta. Tämä on osa palvelua, jota asiakas voi halutessaan hyödyntää, Panhelainen sanoo.

Myymälät tulevat edelleen säilyttämään asemansa niillä kuluttajilla, jotka koeajaa, vertailla ja hieroa myyjän kanssa kauppaa.

Rissa arvioi, että eri myyntikanavien, kuten etämyynnin, merkitys tulee jatkossa kasvamaan autokaupassa. Hämeenlinnasta lähtöisin oleva Kamux oy on esimerkiksi toimittanut vaihtoautoja kotiin vuodesta 2005.

– Kauppa on käytännössä tehty puhelimessa, ja vaihtoauton hinta on myös hinnoiteltu, sanoo Kamuxin toimitusjohtaja Juha Kalliokoski.

Vaihtoautoihin keskittynyt Kamux on laajentanut voimakkaasti viime vuosina, ja Kalliokosken mukaan yhtiö kaavailee myös sähköisten palveluidensa laajentamista.

Auton etäkauppa toimii Autoalan keskusliiton toimitusjohtajan Rissan mukaan hyvin nykyisillä etäkaupan säännöillä, kun kyse on vaihtoautoista. Uusien autojen kaupassa etäkauppa on kuitenkin vaativampaa.

Kuluttajalla on oikeus palauttaa etäkaupalla ostamansa tuote kahden viikon kuluessa. Uusien autojen jälleenmyyntiarvo kuitenkin putoaa nopeasti Rissan mukaan heti, kun auto poistuu kaupasta.

Jos haluaa ostaa kovinkin erikoisvarustellun auton, kannattaa kääntyä kaupan puoleen. HäSa