Kanta-Häme

Reserviläisen kunto kestää

Hattula

Nuoret reserviläiset ovat hyvässä iskussa! Näin saattoi nähdä paljain silmin torstaina Parolannummella, kun puolustusvoimat aloitti reserviläisten fyysisen kunnon mittaukset.

Turussa asuva, mutta Hämeenlinnan seudulta kotoisin oleva Mikael Sjöman polki huipputuloksen kuntopyörätestissä.

– Isolle kaverille erittäin hyvä tulos, arvioi puolustusvoimien urheilukoulussa kestävyys- ja suunnistusvalmennuksesta vastaava luutnantti Mikko Niskanen. Vastaava tulos ei jäänyt nuorten kertaajien joukossa läheskään ainoaksi.

Pyöräily tai ergometritesti olivat reserviläiselle uusia tuttavuuksia, mutta liikuntaharrastuksia löytyy ennestään takataskusta.

– Punttia ja juoksua.

INNOSTUNEENA TESTEJÄ seurasi Maanpuolustuskorkeakoulun liikuntapäällikkö, kapteeni Juha Kokko. Hän kehui panssarijääkärikomppanian kertausharjoitukseen osallistuvien asennetta.

– Kaikki olivat valmiita testeihin. Yleinen tietous on lisääntynyt varusmiespalveluksen jälkeen eli 4–5 vuodessa. Jos ei treenaa, ei ole kuntoakaan.

Kapteeni Juha Kokko toivoo, että reserviläiset arvostaisivat muuallakin kuin Parolannummella mahdollisuutta kuntotestaukseen. Yksityisillä testiasemilla vastaavat testit maksavat huomattavia summia rahaa.

– Testissä saa jäätävän tarkkaa tietoa omasta kunnosta.

Myös puolustusvoimien liikuntapäällikkö, everstiluutnantti Jarmo Viskari ja Jyväskylän yliopiston liikuntabiologian laitoksen professori Heikki Kyröläinen olivat erittäin tyytyväisiä.

– Silmämääräisesti arvioituna joukko on hyvässä kunnossa.

RESERVILÄISTEN FYYSINEN toimintakyky 2015 -tutkimus antaa everstiluutnantti Viskarin mukaan arvokasta tietoa reservin toimintakyvystä ja sen lisäksi suomalaisen nuoren aikuisväestön kunnosta ja terveydentilasta.

Professori Kyröläisen mukaan tutkimuksesta ei ole hyötyä vain puolustusvoimille, vaan koko yhteiskunnalle ja myös kaikille tutkimukseen osallistuville reserviläisille.

AIKAISEMMISSA TUTKIMUKSISSA on osanottajilta paljastunut muun muassa kakkostyypin diabetesta.

Jarmo Viskarin mukaan testiturvallisuudesta pidetään reserviläisten kuntotutkimuksissa tarkkaa huolta.

Tutkimuksiin osallistuneet saivat osan testituloksistaan jo saman tien. Professori Kyröläisen mukaan myös tieto terveydentilassa mahdollisesti havaittavista huolestuttavista asioista toimitetaan testatuille välittömästi.

VUONNA 2003 JA 2008 tehdyissä vastaavissa tutkimuksissa on havaittu, että noin puolet reserviläisistä on kestävyyskunnoltaan sellaisia, että he soveltuvat niin sanottuun liikkuvaan taisteluun.

Everstiluutnantti Viskarin mukaan reserviläisten kestävyyskunto on tullut vuosikymmenten takaisesta alaspäin samaan tapaan kuin varusmiestenkin.

RESERVILÄISTEN LIHASVOIMA on sitä vastoin jopa lisääntynyt.

– Se on erittäin positiivista ja kertonee siitä, että nuoret miehet arvostavat lihaskuntoharjoittelua ja sen tuloksia, kertoi tutkija Jani Vaara Jyväskylän yliopistosta.

Päivän lehti

9.4.2020